Baabelin sekauskontojen kirous

 

En ymmärrä, miksi Herran omia on vielä tässä eksytyslaitoksessa. Se on mennyt riettaudessaan yhä pidemmälle polkien Jumalan Sanan jalkojensa alle pitäen sitä pilkkanaan. Eikä tämä valtiouskonto ja kirkkolaitos ole ollutkaan koskaan Jumalan tahto. Kun saatana ei saanut kristinuskoa hävitetyksi, keksi se tehdä siitä valtiouskonnon.

Eräs veli sanoi minulle, että jos naispappeus tulee kirkossa voimaan niin hän eroaa kirkosta. Tämä toteamus tuli hänen suustansa jo 80-luvulla. Ei ole veli Baabelia jättänyt. Ei ole Baabel niistä päivistä parantunut, eikä ole parantuva. Ilmeisesti toivotaan, että Baabel (uskontojen sekamelska) parantuu. Epätoivoisesti sitä koetetaan lihan käsivarrella parantaakin mutta se ei parannu, sanoo Herra!

Jer.51:9 "Me olemme koettaneet parantaa Baabelia, mutta ei hän ole parantunut. Jättäkää hänet ja menkäämme pois, kukin omaan maahansa; sillä hänen tuomionsa ulottuu taivaaseen asti, kohoaa pilviin saakka."

 

Herra avatkoon jokaisen Baabelissa olevan silmät näkemään sen haureus, jossa se menee julkeasti yhä pidemmälle eksyttäen niin monta kuin mahdollista yhteistyössä sen synnyttäjän saatanan kanssa. Sen johtajat toimivat susina lammasten vaatteissa vieden lampaita yhä syvemmälle eksytykseen. Näin sanoo Herra Rakkaudessaan ja pitkämielisyyden sekä kärsivällisyydessään sinulle, Herran oma:

Ilm.18:4-5 "Lähtekää siitä ulos, te minun kansani, ettette tulisi hänen synteihinsä osallisiksi ja saisi tekin kärsiä hänen vitsauksistansa. Sillä hänen syntinsä ulottuvat taivaaseen asti, ja Jumala on muistanut hänen rikoksensa."

 

Taivaaseen asti huutaa monien miljoonien marttyyrien veri, joita Baabel paaveineen, kardinaaleineen, piispoineen, pappeineen, jesuiittoineen ja heidän ja hännystelijöineen on vainonnut ja tapattanut. Liha on vainonnut Henkeä. Ne eivät ole yhtä. Liha on liitossa saatanan kanssa ja tämä yhtälö on saanut aikaan esim. inkvisitiolaitoksen paavin johdolla ja tappanut miljoonia mielestään kerettiläisiä, uudestisyntyneitä Herran omia marttyyreinä. Samalla se on tehnyt ja tekee kaikkensa, ettei vaan kukaan pääsisi Taivasten Valtakuntaan ja siinä se on onnistunut miljoonien sielujen kohdalla miekalla, uhkauksin, pelotellen ja väärällä evankeliumilla, jota esim. sylilapsikaste uudestisyntymisen harhoineen edustaa.

 

"Mutta voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun suljette taivasten valtakunnan ihmisiltä! Sillä itse te ette mene sisälle, ettekä salli meneväisten sisälle mennä."  (Matt.23:13).

 

Tämä lihallinen jäljitelmä, hengetön kopio, kristinuskonto (jolla ei ole mitään tekemistä kristinuskon kanssa kuin haalean harmaa savuverho vain), on vainonnut ja vainoaa yhä Henkeä, kristinuskovaisia ja estää sekä on estänyt pääsemästä Taivasten Valtakuntaan sinne meneväisiä. Mikä on oleva Baabelin loppu ja mitä se on Pyhille tehnyt? Näin Ilmestyskirjassa selkeästi sanotaan seuraavasti:

 

18:21-24 "Ja väkevä enkeli otti kiven, niin kuin suuren myllynkiven, ja heitti sen mereen sanoen: "Näin heitetään kiivaasti pois Babylon, se suuri kaupunki, eikä sitä enää löydetä." Ei kuulla sinussa enää kanteleensoittajain ja laulajain, huilun- ja torvensoittajain ääntä; ei löydetä sinusta enää minkään ammatin taituria; ei kuulla sinussa enää myllyn jyrinää; ei loista sinussa enää lampun valo; ei kuulla sinussa enää huutoa yljälle eikä huutoa morsiamelle; sillä sinun kauppiaasi olivat maan mahtavia, ja sinun velhoutesi villitsi kaikki kansat; ja hänestä on löydetty profeettain ja pyhien veri ja kaikkien veri, jotka maan päällä ovat tapetut."

 

Herra armahtakoon omiaan lähtemään pois Baabelin sekauskonnosta !!!

Amen!!!

 

Siunausta,

JP