Raamattu sanoo asiasta näin: ”Herra
puhui Moosekselle sanoen: … Älä makaa miehenpuolen kanssa niin kuin naisen
kanssa maataan; se on kauhistus”
(3 Moos. 18:1, 22).
Jumala ei muuta mielipidettään
vaikka yhteiskuntakin on hyväksynyt synnin.
Noin neljätuhatta vuotta sitten
tuhottiin Sodoman ja Gomorran kaupungit homouden yms. syntien vuoksi. Sielläkin
ko. synti oli yhteiskunnan hyväksymää. Tuo kieroutuneisuus nousi itsekeskeisen,
yltäkylläisen elämän ja huolettoman laiskuuden pohjalta, jossa ei ollut sijaa
kärsivien auttamiselle (Hes. 16:49):
”Ja ne kaksi enkeliä
tulivat Sodomaan illalla, ja Loot istui Sodoman portissa; ja nähtyänsä heidät
Loot nousi heitä vastaan ja kumartui maahan kasvoillensa. … ja he poikkesivat
hänen luoksensa ja tulivat hänen taloonsa. … Ennen kuin he olivat laskeutuneet
levolle, piirittivät kaupungin miehet, sodomalaiset, sekä nuoret että vanhat,
koko kansa kaikkialta, talon. Ja he huusivat Lootia sanoen hänelle: "Missä
ne miehet ovat, jotka tulivat luoksesi yöllä? Tuo heidät tänne meidän
luoksemme, ryhtyäksemme heihin." … Ja he tunkeutuivat väkivaltaisesti
miehen, Lootin, kimppuun ja kävivät murtamaan ovea. … Ja miehet (enkelit) sanoivat Lootille: "Vieläkö sinulla on
ketään omaista täällä? Vie pois täältä vävysi, poikasi, tyttäresi ja kaikki,
keitä sinulla kaupungissa on, sillä me hävitämme tämän paikan. Koska huuto heistä on käynyt suureksi
Herran edessä, lähetti Herra meidät hävittämään sen." … Aamun
sarastaessa enkelit kiirehtivät Lootia sanoen: "Nouse, ota vaimosi ja
molemmat tyttäresi, jotka ovat luonasi, ettet hukkuisi kaupungin syntivelan
tähden
(= homous ja mm. Hes.16:49-50). " Ja kun hän vielä vitkasteli, tarttuivat miehet hänen
käteensä sekä hänen vaimonsa ja molempien tyttäriensä käteen, sillä Herra
tahtoi säästää hänet, ja veivät hänet ulos ja jättivät hänet ulkopuolelle
kaupunkia. Ja viedessään heitä ulos sanoi mies: "Pakene henkesi tähden,
älä katso taaksesi äläkä pysähdy mihinkään lakeudella. Pakene vuorille, ettet
hukkuisi. … Pakene nopeasti sinne, sillä minä en voi tehdä mitään, ennen kuin
olet sinne saapunut." Siitä kaupunki sai nimekseen Sooar. Aurinko oli noussut, kun Loot saapui
Sooariin. Ja Herra antoi sataa
Sodoman ja Gomorran päälle tulikiveä ja tulta, Herran tyköä taivaasta, ja hävitti nämä kaupungit ynnä koko lakeuden
sekä kaikki niiden kaupunkien asukkaat ja maan kasvullisuuden. Ja Lootin vaimo, joka tuli hänen
jäljessään, katsoi taaksensa, ja niin hän muuttui suolapatsaaksi. Aabraham
nousi varhain aamulla ja meni siihen paikkaan, jossa hän oli seisonut Herran
edessä, katseli Sodomaan ja Gomorraan
päin ja yli koko lakeuden, ja katso, maasta nousi savu niin kuin pätsin savu.
Kun Jumala tuhosi sen lakeuden kaupungit, muisti Jumala Aabrahamia ja johdatti
Lootin pois hävityksen keskeltä, hävittäessään ne kaupungit, joissa Loot oli
asunut. (1 Moos. 19).
”Voi niitä, jotka
sanovat pahan hyväksi ja hyvän pahaksi, jotka tekevät pimeyden valkeudeksi
ja valkeuden pimeydeksi” (Jes.
5:20).
Lainsäädäntömme hyväksyy useita
Jumalan Sanan vastaisia asioita sanoen näin pimeyden valkeudeksi. Tämä on
uskossa oleville vaikea asia. Raamattuhan opettaa meitä kunnioittamaan lakia ja
järjestystä ja olemaan kuuliainen esivallalle (Room. 13; 1 Timot. 2:1-5). Emme
kuitenkaan saa kunnioittaa lakeja jotka ovat ristiriidassa Jumalan mielipiteen
kanssa (= Raamattu). ”Enemmän tulee totella Jumalaa kuin ihmisiä” (Apt.
5:29). Asetumme homokysymyksessäkin Jumalan mielipiteen kannalle. Raamatun
mukaan homous ja lesbous on ”tervettä oppia vastaan” (1 Tim. 1:10, 1 Kor.6:9,10), haureuden syntiä
(1 Kor. 6:18) ja riivaajahengen vaikutusta.
”Sillä haureuden henki ( riivaaja ) on eksyttäväinen:
haureudessa he ovat luopuneet tottelemasta Jumalaa” (Hoosea 4:12).
Apostoli Paavali kirjoittaa
Roomalaiskirjeessään ihmisistä, ”jotka ovat vaihtaneet luonnollisen yhteyden
luonnonvastaiseen; miespuolet, luopuen luonnollisesta yhteydestä naispuolen
kanssa, ovat kiimoissaan syttyneet toisiinsa ja harjoittaneet riettautta…” (Room. 1:24-32).
Homous kuten lesbouskin on itse
valittu käyttäytymismalli, antautuminen riivaajille. Tänä aikana
Korintton kaupungissa oli ollut
homoja, jotka olivat tulleet uskoon. Heille Paavali kirjoitti ”.. etteivät
.. miehimykset … saa periä Jumalan
valtakuntaa… Tuommoisia (edellä
mainittujen syntien harjoittajia) te olitte, jotkut teistä, mutta te olette
ottaneet vastaan peson, te olette pyhitetyt, te olette vanhurskautetut meidän
Herramme Jeesuksen Nimessä ja meidän Jumalamme Hengessä” (1 Kor. 6:11). Homot olivat luopuneet kieroutuneesta
seksuaalisuudestaan eli olivat tehneet parannuksen homoudestaan. Voiman
parannuksen tekoon he saivat ottamalla vastaan Jeesuksen Kristuksen (Joh.
1:12). He tunnustivat synnin synniksi ja uskoivat sen anteeksi Jeesuksen
Nimessä ja veressä (1 Joh. 1:6-10).
Jeesus on sovittanut kaikkien
ihmisten kaikki synnit, myös inhottavimmat seksuaalielämän kieroutumat.
” SE ON TÄYTETTY!” Golgatalla katkaistiin kaikki syntikahleet.
Anteeksiantamus ja synnistä
vapautuminen astuu kohdallamme voimaan, kun otamme vastaan Jeesuksen ja Hänen
opetuksensa: = "Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen
Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän
Hengen lahjan” (Apt. 2:38). Siitä alkaa uusi Elämä, joka kantaa ikuisuuteen
asti.
Oikeaa asennoitumista
seksuaalielämän synteihin opettaa eräs esimerkkitapaus Raamatusta:
”Silloin kirjanoppineet ja
fariseukset toivat hänen luoksensa aviorikoksesta kiinniotetun naisen,
asettivat hänet keskelle ja sanoivat Jeesukselle: "Opettaja, tämä nainen
on tavattu itse teosta, aviorikosta tekemästä. Ja Mooses on laissa antanut
meille käskyn, että tuommoiset on kivitettävä. Mitäs sinä sanot?" Mutta
sen he sanoivat kiusaten häntä, päästäkseen häntä syyttämään. Silloin Jeesus
kumartui alas ja kirjoitti sormellaan maahan. Mutta kun he yhä edelleen
kysyivät häneltä, ojensi hän itsensä ja sanoi heille: "Joka teistä on
synnitön, se heittäköön häntä ensimmäisenä kivellä." Ja taas hän kumartui
alas ja kirjoitti maahan. Kun he tämän kuulivat ja heidän omatuntonsa todisti
heidät syyllisiksi, menivät he pois, toinen toisensa perästä, vanhimmista
alkaen viimeisiin asti; ja siihen jäi ainoastaan Jeesus sekä nainen, joka
seisoi hänen edessään. Ja kun Jeesus ojensi itsensä eikä nähnyt ketään muuta
kuin naisen, sanoi hän hänelle: "Nainen, missä ne ovat, sinun syyttäjäsi?
Eikö kukaan ole sinua tuominnut?" Hän vastasi: "Herra, ei
kukaan." Niin Jeesus sanoi hänelle: "En minäkään sinua tuomitse;
mene, äläkä tästedes enää syntiä tee." Niin Jeesus taas puhui heille sanoen: "Minä olen maailman
valkeus; joka minua seuraa, se ei pimeydessä vaella, vaan hänellä on oleva
elämän valkeus." (Joh. 8:3-12).
Tuon kertomuksen opetus pätee myös homouden ja lesbouden synnistä kiinni jääneille: PARANNUKSEN TEKEVÄ SAA SYNTINSÄ ANTEEKSI.
Jeesuksen veri vapauttaa synnin
siteistä. Room. 6:22.
Uskossa oleville Raamattu sanoo:
”Ennen te olitte pimeys, mutta
nyt te olette valkeus Herrassa. Vaeltakaa valkeuden lapsina - sillä kaikkinainen hyvyys ja vanhurskaus
ja totuus on valkeuden hedelmä - ja
tutkikaa, mikä on otollista Herralle; älköönkä teillä olko mitään
osallisuutta pimeyden hedelmättömiin tekoihin, vaan päinvastoin nuhdelkaakin
niistä. Sillä häpeällistä on jo sanoakin, mitä he salassa tekevät” (Efes.5:8-12).
___________________________
Weijo Lindroos
E-mail: weijo.lindroos@pp.inet.fi