ISRAELIN RAJAT
1. Israelin hallitukset
ovat jokainen vuorollaan pyrkineet luovuttamaan sitä maa-aluetta, jonka sen
joukot vapauttivat 1967 puolustussodassa, Gazan Egyptiltä, Juudean ja Samarian
Jordanialta, jotka ne olivat miehittäneet Israelin itsenäisyyssodassa 1948.
Israelin puolella on keskusteltu vain prosenttimääristä, annetaanko täydet 100
% vai vähemmän. Vuoden 1973 sotaan saakka Israel ei halunnut asuttaa
vapauttamiaan alueita, mutta siitä sodasta lähtien vapautettujen alueitten
asuttaminen katsottiin välttämättömäksi maan turvallisuuden vuoksi. Nämä
laskelmat maan luovuttamisesta perustuivat kuitenkin puhtaasti maallisen
hallituksen puhtaasti käytännön vaatimiksi, koska pelättiin
"jättiläisiä", suuria arabikansoja, joitten hyvää tahtoa etsittiin. Siksi
pyrittiin tekemään "tuskallisia päätöksiä", kuten johtajat
uskottelevat.
Koska Israelin valtion perustajat olivat vasemmisto-siionisteja, joiden
ratkaisut eivät perustuneet Pyhän Kirjan lupauksiin ja velvoitteisiin,
ratkaisuissa ei ollut mitään sijaa sille, mitä Israelin Jumala oli Mooseksesta
lähtien luvannut.
TÄMÄN TUTKIMUKSEN tarkoituksena on kuitenkin tarkastella sitä, mitä Israelin
Pyhä asiasta on ilmoittanut.
"Mihin paikkaan te jalkanne astutte, se on oleva teidän. Erämaasta ja
Libanonista, virrasta, Eufratvirrasta aina Länsimereen saakka on alueenne
ulottuva. Ei kukaan kestä teidän edessänne. Kauhuun ja pelästykseen teidän
edessänne on Herra saattava koko sen maan, johon te astutte, niin kuin Hän on
teille puhunut." (5.Ms.11:24-25, Joos.1:2-6. vrt. 2.Ms.15:18-19)
Myös Hesekiel kertoo kirjassaan Israelin valtion rajat, jotka karkeasti
noudattavat sitä, mitä Moosekselle kerrottiin. Suomalainen käännös kertoo asian
vähän epätarkasti. Pohjoinen raja kulkee Byblosin (Gebel) korkeudelta
Damaskoksen ja Hamatin väliltä, mutta ei tämän määrittelyn mukaan Eufratvirtaan
saakka. Itäpuolella raja kulkee Jordanian aluetta pitkin Suolamereen ja
Punaisen meren pohjukkaan ja sieltä Meriban veden seuduilta Egyptin puroa
seuraillen Välimereen. (Hes.47:14-23)
Tämä maa oli jaettava perintöosaksi israelilaisille, ei tarvita arpomista,
koska Herra ilmoitti sukukuntien järjestyksen. Mutta myös kansan parissa
asuville muukalaisille oli annettava perintöosa; he ovat samanarvoisia kuin
israelilaiset.
Dakesin Raamatunkommentaari toteaa Mooseksen 5. kirjan rajanmäärittelystä:
"Se antaa yleiskäsityksen Luvatunmaan rajoista. Siihen kuuluu Siinain
niemimaa etelässä, jatkuu Libanoniin pohjoisessa, ja Eufratvirtaan idässä ja
Välimereen lännessä".
Nämä ovat rajanmäärityksiä, joita Herran profeetat ovat Israelille välittäneet.
On kerran toisensa jälkeen todettava, että palestiinalaiset ovat parempia
sionisteja kuin juutalaiset, sillä he ovat alusta lähtien kieltäytyneet Pyhän
Maan jakamisesta, joskaan ei ehkä samoin perustein kuin Jumala tarkoittaa.
2. PSALMI 83 on
erikoisuudellaan herättänyt monenlaisia spekulaatioita ja arvailuja, koska
siinä esitetään lukuisia asioita ja toimia, joita ei ole pystytty sovittamaan
yhteen muitten Raamatun paikkojen kanssa. Koska Raamatun kirjoittajien lähde on
sama, niitten kaikkien täytyy kuitenkin täydentää ja tukea toisiaan. Siksi
onkin virkistävää lukea erästä selitystä, joka ensi lukemalta tuntuu kaukaa
haetulta, mutta tarkemmin tutkittaessa Raamatun valossa se ihmeellisesti alkaa
tuntua mielekkäältä. Alla oleva osoite kertoo tästä tulkinnasta.
http://www.prophecydepot.com
Kirjoitus perustuu Bill Salusin kirjoittamaan kirjaan, jolle hän antoi nimen
"Israelstine", muinaiset suunnitelmat tulevasta Lähi Idästä.
Esittelen seuraavassa Salusin esittämiä argumentteja, joita pyrin erittelemään
sekä tutkimaan niiden antamia vihjeitä.
3. PSALMI 83 alkaa
rukouksella Jumalalle, ettei Hän olisi ääneti, sillä "Hänen vihollisensa
pauhaavat ja Hänen vihaajansa nostavat päänsä", eli ovat rohkaistuneet.
Seuraavaksi Psalmissa todetaan, että Jumalan vihollisilla on kavalat aikeet
Hänen kansaansa vastaan ja he pitävät neuvoaan Hänen suojattejaan (kätkemiään,
Israelia) vastaan.
He sanovat:
"Tulkaa, hävittäkäämme heidät olemasta kansa, niin ettei Israelin nimeä
enää muisteta." (Ps.85:5)
Psalmi toteaa, että he neuvottelevat keskenään yksimielisesti ja tekevät liiton
(brit) Jumalan kansaa vastaan. Sen jälkeen tekstissä luetellaan kansat, jotka
ovat salaliitossa mukana.
Heille pyydetään samaa kohtaloa kuin Midianille, (Tk7:19-25)Siseralle ja
Jabinille Endorissa (Tk.4:1-24), jossa heidät tuhottiin perusteellisesti, maan
lannaksi. Lisäksi pyydetään, että heidän johtajilleen käy kuin Orebille ja
Sebille (Tk.7:25), ja kaikille heidän ruhtinailleen kuten Seballe ja
Salmunnalle (Tk.8:5,21).
Ja koska he sanovat:
"Anastakaamme itsellemme Jumalan asunnot (miellyttävät asuinpaikat)."
(Ps.83:13)
Sen tähden onnettomuuksien täytyy kohdata heitä, mutta lopuksi erikoinen
rukous:
"Täytä heidän kasvonsa häpeällä, että he etsisivät Sinun Nimeäsi, Herra.
Joutukoot häpeään ja kauhistukoot ikuisesti, tulkoot häpeään ja hukkukoot. Ja
tulkoot tuntemaan, että Sinun ainoan Nimi on Herra, että Sinä olet korkein
kaikessa maassa. " (kaikkialla maan päällä) (Ps.83:18-19)
PSALMISSA 83 luetellaan niiden kansojen nimet, jotka ovat mukana tässä
salaliitossa Jumalaa ja Hänen kansaansa vastaan. Koska he kaikki ovat Jumalan
vihollisia ja vihaavat Häntä, voimme tästä päätellä, etteivät nämä kansat ole
Israelin Jumalan palvelijoita.
Tarkastelkaamme näitä kansoja.
1. Edomin majat (teltat). Tämä kansa on Esaun perillinen. (2.Ms.36:1)
2. Ismaililaiset ovat Ismailin perillisiä.(2.Ms.25:12-18)
3. Moabilaiset ovat Lotin vanhemman tyttären pojan perillisiä.(2.Ms.19:37)
4. Hagarilaiset ovat Saran egyptiläisen palvelijan Hagarin pojan perillisiä,
joista tuli 12 kansaa. (2.Ms.17:20, 1.Ak.5:10; 27:31) Heidät luetaan
ismaililaisiksi.
5. Gebal (Byblos) sijaitsee Libanonissa yli 30 km Beirutista pohjoiseen. Se oli
muinoin foinikialainen kaupunki. (Joos.13:5; Hes.27:9)
6. Ammonilaiset periytyvät Lotin nuoremmasta tyttärestä. (2.Ms.19:38)
7. Amalekilaiset ovat Esaun perillisiä.(2.Ms.36:12; 5.Ms25:17) Toisen tiedon
mukaan amalekilaiset ovat muinainen kansa Arabian niemimaalla. Heidän kerrotaan
perustaneen Medinan kaupungin (Yathrib).
8. Filistealaiset olivat Hamin perillisiä. (2.Ms.10:14)
9. Tyyro oli muinainen Foinikian kaupunki. (Joos.19:29)
10. Assur polveutui Semistä. (2.Ms.10:22)
11. Lootin pojat olivat Lootin kahden tyttären sukurutsauksen kautta isästään
syntyneitä kansoja.(2.Ms.19:30-33)
Kaikki nämä kansat tai heidän jälkeläisensä asuvat Israelia ympäröivissä
maissa.
1. Edomilaiset siirtyivät Seirin vuoristoon ja sen takaisiin alueisiin, jonka
he valloittivat hoorilaisilta, jotka olivat jättiläisten jälkeläisiä. Toisen
teorian mukaan heidän oletetaan olleen samaa kansaa kuin hurrilaiset, joka oli
merkittävä sivistyskansa. Edomin pääkaupunki oli Petra.
2. Ismaililaiset levisivät kaikkialle arabian niemimaalle Egyptistä
Eufratvirtaan.
3. Moabilaiset asuivat Suolameren itäpuolella, edomilaisten pohjoispuolella,
nykyinen Jordania.
4. Hagarilaiset olivat egyptiläisiä, jotka luultavasti levisivät laajalle
arabian niemimaalle. Nykyinen Saudi Arabia.
5. Gebal oli osa muinaista Foinikiaa. Nykyisin Libanon.
6. Ammonilaiset asuivat Jordanjoen itäpuolella, nykyinen Jordania.
7. Amalekilaiset asuivat Israelin eteläpuolella, pääosin Siinain niemimaalla.
8. Filistealaiset asuivat kapealla rantakaistalla nykyisen Gazan tienoilla.
9. Tyyro kuului muinaiseen Foinikiaan. Nykyisin Libanon.
10. Assur sijaitsi nykyisen Syyrian tienoilla.
BILL SALUS kyselee retorisesti Hesekielin luvussa 38 mainitsemia ominaisuuksia,
joita Israelilla tulisi olla Gogin hyökätessä maahan ja jotka voivat olla sen
kiihokkeina.
- Asuuko Israel rauhassa ja turvattuna naapuriensa keskellä?
- Onko sillä tunnustetut rajat?
- Voivatko ihmiset asua turvallisina ilman lukkoja?
- Onko maa kansainvälisesti tunnustettu?
- Onko maalla rikkauksia ylen määrin, joita Gog himoitsee?
SALUS tulee johtopäätökseen, ettei nykymuodossaan Israel täytä näitä
edellytyksiä, joten jotakin tulee tapahtumaan, mikä muuttaa tilanteen.
Hän myös hämmästelee amerikkalaisten innokkaita pyrkimyksiä saada Palestiinan
valtio syntymään, vaikka Raamatussa ei missään luvata sellaisen valtion
perustamista. Koko Jordanin lännen puoleinen ja osittain sen itäpuolinen alue
luvattiin Jaakobin heimolle, ja tämä alue tulisi ulottumaan Egyptin purolta
etelässä Byblosin korkeudelle ja mahdollisesti Eufratvirtaan saakka
pohjoisessa. Tälle alueelle Israelin 12 heimoa asettuvat asumaan siten, että
kukin heimo saa oman alueensa, pohjoisimpana Dan ja eteläisimpänä Gad. (Hes.48)
Erikoisuutena on se, että heimojen väliset rajat kulkevat suoraviivaisesti
lännestä itään.
BILL SALUS toteaa perustuen Hesekielin kuvaukseen kuivista luista, että
Israelilla tulee olemaan hyvin suuri armeija. (Hes.37:10) Lieneekö kyse
sotilaista vai siviileistä?(Hepr. khajal, mies- tai sotilasjoukko, omaisuus)
BILL SALUSIN keskeinen argumentti on, ettei Israel suinkaan tule luovuttamaan
alueitaan, vaan päinvastoin se tulee valloittamaan laajoja alueita ympäröiviltä
valtioiltaan, joiden asukkaita tulee kohtaamaan suuret hävitykset, tai jotka
ainakin aluksi joutuvat kokoamisleireihin.
VOISIMME kysyä tässä vaiheessa, onko näillä väitteillä tukea Raamatun
kirjoituksissa?
TAI TOISAALTA, antavatko Lähi Idän nykyiset tapahtumat vihjeitä tällaiselle
kehitykselle?
1. SALUS viittaa Jeremian
lukuun 12, sen jakeisiin 14-17. Siinä Jeremia kertoo Herran sanoista kaikille
Israelin pahoille naapureille, jotka koskevat Israelin perintöosaan. Jumala
lupaa temmata heidät pois maastaan, kuten myös Israelin turvaan heidän
keskeltään, mutta palauttaa kaikki takaisin omalle maalleen. Edelleen luvataan,
että jos nämä "pahat naapurit" omaksuvat Israelin kansan tiet ja
oppivat vannomaan Jumalan nimeen siinä, missä he aiemmin opettivat
israelilaisia vannomaan Baalin (Allahin) nimeen, he saavat asua maassaan, mutta
jos eivät kuule, Herra itse hävittää sen kansan.
JESAJA kertoo, miten Israelin karkotetut tulevat palaamaan maahansa ja
yhdistymään siellä yhdeksi kansaksi. Yhdessä he tulevat lentämään länteen
"filistealaisten harteilla" ja yhdessä ryöstävät idän miehiä. Edom ja
Moab joutuvat heidän käteensä ja ammonilaiset palvelevat heitä. (Jes.11:12-14)
Herra itse tuhoaa Egyptin merenlahden ja vihansa hehkussa kohottaa kätensä
Niilinvirtaa kohti, (suomalainen lisäys Eufrat on virheellinen) lyö sen hajalle
7 puroksi ja kengin kuljettavaksi. (Jes.11:15-16) Myös Egypti tullaan
tuhoamaan. (Jes.19:1-16)
Jesaja kertoo, että "Israelin lapset tulevat sanomaan: paikka on minulle
liian ahdas, tee tilaa, että voin asua." (Jes.49:20). Jumala lupaa
edelleen suojella kansaansa ja panee Israelin sortajat syömään omaa lihaansa ja
juopumaan omasta verestään. (Jes.49:24-26; 17:1-4)
JEREMIA kertoo, miten Jumala antoi hänen käteensä vihan viinin maljan, josta
hänen tuli juottaa kansoja. Luettelossa on kaikkiaan parikymmentä kansaa,
niiden joukossa filistealaisten asukkaat, Edom. Moab, Ammon, Foinikia, Dedan
Teman, Buus, kaikki Arabian kuninkaat, Simri, Elam, Media ja pohjoisen puolen
asukkaat. (Jer.25:15-29) Onnettomuus lähtee tämän mukaan "kaupungista,
jonka Herra on ottanut nimiinsä". (Jerusalem)
YMMÄRTÄÄKSENI Raamattu kertoo selkein sanoin näilläkin esimerkeillä, että
Israel on pakotettu alistamaan "pahoja naapurivaltioitaan" valtansa
alle.
2. LÄHI IDÄN poliittinen
tilanne muistuttaa oudosti sitä tilannetta, josta Raamattu kertoo Psalmissa 83.
Israelilla on rauhansopimus Egyptin ja Jordanian kanssa, mutta se on kylmä
rauha, kiihotus Israelia kohtaan jatkuu molempien maitten mediavälineissä.
IRAN, SYYRIA ja Hizbullah Libanonissa ovat sopineet yhteisestä Israelin
vastaisesta strategiasta ja yhdistäneet ohjusjoukkojensa johdon.
HIZBULLAH Libanonissa ja Hamas Gazassa ovat sopineet yhteisestä sodanjohdosta
perustaen "tilannetoimiston", jossa operaatioita koordinoidaan.
EGYPTI on äskettäin tunnustanut Hizbullahin ja kutsunut sen johtajia Kairoon.
JORDANIA on alkanut lähestyä Hamasia, mikä tarkoittanee johtajien kutsumista
takaisin ja sen toiminnan elpymistä.
IRAN, Hizbullah, Hamas ja PLO:n peruskirja vaativat Israelin tuhoamista.
ISRAELIN VASTAINEN kiihotus jatkuu PA:n alaisissa mediavälineissä, kouluissa,
laitoksissa ja instituutioissa. PA:n puheenjohtaja Mahmoud Abbas lupaa
silmänlumeeksi lopettaa tämän, mutta käytännössä muutosta parempaan ei ole
tapahtunut. Valtaosa palestiinalaisista kannattaa terrorismia ja jopa
itsemurhaterroristeja Israelia vastaan.
SYYRIA sanoo jatkavansa rauhanneuvotteluja Israelin kanssa, mutta se on
tiukasti Iranin talutusnuorassa. Damasko tuhoutuu täysin. (Jes.17:1)
TURKKI, jonka Naton jäsenenä voisi kuvitella toimivan suurimman tukijansa USA:n
intressien mukaan ja siten myös Israelille myötämielisesti, on alkanut nojautua
islamilaiseen suuntaan.
3. TÄTEN VOIMME sekä profetioiden että käytännön realiteettien valossa todeta,
että Jumalan ja Israelin vihollisten saartorengas, tai "sirppi"
islamia symboloiden, Israelin ympärillä alkaa olla siinä määrin ahdistava, että
voidakseen selviytyä Israel voi olla pakotettu tekemään ennalta ehkäisevän
totaalisen iskun "pahoja naapureitaan" vastaan saartorenkaan
murskaamiseksi. Israel on aivan liian kauan käynyt tehotonta nahistelua
vihollistensa kanssa toinen tai molemmat kädet sidottuina antaen täten
vihollisilleen mahdollisuuden varustautua ja kouluttaa joukkojaan ja hioa
strategiaansa. Jos Israel antautuu yksittäiseen taisteluun yhtä vihollismaata
vastaan kerrallaan, se juuttuu vuosia kestäneeseen nahisteluun maailman
tarkkailevien silmien alaisena, mikä ei ratkaise mitään. Iskun tulee olla
äkillinen, yllättävä ja totaalinen joka suuntaan voidakseen tuottaa toivottuja
tuloksia.
4. Tältä pohjalta voisimme kuvitella, että Bill Salusin esittämät edellytykset
Gogin hyökkäystä varten ovat olemassa. Tämän kautta näitten kansojen rikkaudet
tulisivat Israelin omaisuudeksi, mikä voisi houkutella uusia vihollisia uusiin
yrityksiin, ja Israelin armeijan mahti ja maine palautuisivat siihen, mitä ne
olivat vuosia sitten.
ISRAELIN nykyisen johdon aikana tämä on kuitenkin mahdottomuus. Koko nykyinen
hallitus, sen "Kadima-mafia" ja "Olmertin jengi", kuten
niitä nimitetään, tulee korvata uudella johtajalla ja uudella hallituksella.
Jääköön kunkin harkittavaksi, onko Sanaa ja tilannetta tulkittu oikein.
* * *
Uutisia Israelista info@shalom.fi