NAISTEN ASEMA JA TEHTÄVÄT JUMALAN SEURAKUNNASSA
”Ja myös palvelijaini ja palvelijattarieni päälle
minä niinä päivinä vuodatan Henkeni, ja he ennustavat.” Apt.2:18.
"Meillä
on erilaisia armolahjoja sen armon mukaan, mikä meille on annettu..." Room.12:4-8.
"Tässä
ei ole miestä eikä naista..." Gal.3:26-29.
ALKUSANAT.
Aiheemme käsittely on ollut joskus tunteita kuohuttavaa. Asiasta tietämättömät kiivailevat omien näkemystensä puolesta ilman Raamatun tuntemusta. Uskovat ”lyövät lukkoon” oppinsa jostain asioista niin, ettei niihin enää jää tarkistamisen tilaa. Siihen sitten pysähtyy uskossa kasvaminen. Niitä Jumalan rakkaita on jo aivan liikaa tiepuolessa. Heitä on etsittävä ja autettava takaisin nöyryyden tielle uskovien yhteyteen ja opetuksen piiriin, toimimaan vanhimpien alaisuudessa. – Jumala on asettanut seurakuntaansa vanhimpia ja opettajia, joita seurakuntalaisten tulee kuunnella. 1 Tes. 5:12-13. Hebr. 13:17. ym.
Kokouksiimme Turussa on vuosien varrella ilmestynyt jos jonkinlaista ”uudistusten” vaatijaa, omasta mielestään ”mahtavia” ja ”suuria profeettoja”. Paljon on ollut mm. niitä, jotka ovat vaatineet naisten vaikenemista ja piiloutumista huivien alle. Armolahjojen toimintaakin on yritetty kieltää. Eräskin sisar oli täynnä vihaa vaatiessaan, ettei seurakunnan rukoushetkissä saa kuulua kielilläpuhumista. Toinen vaati, että penkit on käännettävä ympyrän muotoon, että kaikki näkevät toisensa. Joku vaati puhujanpöydän hävittämistä. Eräs esitti, ettei kelloja saisi olla kokouspaikassa. Talviaikaan ei saisi olla seitsenhaaraista kynttilänjalkaa palamassa, kun se muka on katolista joulunviettoa. Onpa joku vaatinut jopa vanhimpien erottamista tehtävistään, kun harhaoppia julistavat on seurakunnassa vaiennettu. Joskus olemme yrittäneet neuvoa noita ”uudistusten” vaatijoita, mutta he eivät yleensä enää ota vastaan opetusta. Nuo täydelliset tietävät jo kaiken.
Nöyryyttä
veljet ja sisaret!
Seurakuntayhteyteen tullaan ensin oppimaan; ja sitten opittuasi seurakunnan opetukset voit alkaa ohjata muitakin niihin sisälle. Tämä on aina ollut Jumalan seurakunnan linja. Se jatkuu!
NAISTEN
OSA.
Tämän aiheen myötä ovat esiin nousseet sielulliset ja yksipuoliset Sanan tulkinnat puolesta ja vastaan.
Ylpeys ja kasvamattomuus sekä tietämättömyys on yleisin syy riitaisuuksien syntymiseen uskovien keskuudessa. 1 Kor.3:1-3.
Eräs alaikäisyyden merkki on sanakiistojen aiheuttaminen. 1 Timot. 6:3-5 ja 2 Timot.2:23-26. Tuota riidan lietsontaa esiintyy niin veljillä kuin sisarillakin. – Veljillä vallan- ja riidanhaluisen asenteen pohjalta versoo vaatimus, että naisten (kuten kaikkien muidenkin) tulee olla heille alamaisia. Se kuvastaa miehillä usein esiintyvää narsismia ja omaa heikkoa itsetuntoa ja epävarmuutta. Nuo miehet pelkäävät itsenäisiä naisia. Samoja narsistin egoistisia piirteitä esiintyy kyllä joissain naisissakin. Parisuhdekaan ei toimi itsekeskeisten vaatimusten pohjalla; mutta ennen muuta sellainen ei toimi seurakuntatyössä. Terveessä miehen ja naisen yhteistoiminnassa sekä parisuhteessa ei alamaisuutta vaativaa puhetta ollenkaan tarvita. Jumalan säätämys toimii nöyrtyneissä uskovissa spontaanisti, niin avioliitossa kuin seurakuntayhteydessäkin. Asia on luettu Raamatusta. Efes.5:22-33. Siihen on päätetty mukautua. Kaikki raitishenkiset kristityt tahtovat toimia Raamatun opetusten mukaan.
Vain Jumalan Pyhä Henki voi avata ymmärryksemme käsittämään
kirjoitukset. Häneen luotamme. Hänen avullaan voimme uskoon tulleina ja
parannuksen tehneinä ymmärtää Raamatun totuudet. 2 Kor.3:16. Nöyrtyen ja
pysymällä rukouksessa voimme kuulla, ”mitä Henki seurakunnalle sanoo” .
Ilm.2:7.
Tässä tutkielmassa esitetään asia Raamatun pohjalta. Jumalan
seurakunnan linjanahan on se, mitä Raamattu aiheesta opettaa. Emme tahdo
missään asioissa mennä sellaiselle linjalle, että opettaisimme jotain, mitä Raamattu
tai alkuseurakunnan käytäntö ei opeta. ”Ei yli sen, mikä on kirjoitettu!” 1
Kor. 4:6. Esimerkki: Eräät ovat ottaneet opikseen lapsikasteen. He
tietävät, ettei Raamattu opeta sellaista, mutta vääntävät asian päälaelleen
sanoen, ettei Raamattu kiellä kastamasta lapsia. Se on totta. Raamatussa
EI ole siihen kieltoa. Mutta jos seurakunnan opetus asetettaisiin tuolle
linjalle syntyisi siitä täysi opillinen kaaos. Sillähän voitaisiin sitten
perustella monia asioita, joita Raamattu ei suoraan kiellä. Raamattuhan ei
kiellä mm. kirkkojen perustamisia niiden virkapappeuskoneistoineen, tai edes
paavin asettamista seurakunnan pääksi. Raamattu ei kiellä naisten toimintaa
kastajina, jne. Eikä Raamattu kiellä edes huumeiden käyttöä. Mutta koska Raamattu
ei opeta edellä mainittuja asioita, eikä sellaisesta ole esimerkkejä
Raamatussa tai alkuseurakunnan toiminnassa, niin emme tee niin.
Alkuseurakunnassa veljet siunattiin vanhimmistoon. Veljet toimivat kastajina.
Alussa kristityt eivät perustaneet kirkkoja. He eivät kastaneet sylilapsia. He
eivät asettaneet vanhimmiston yläpuolelle muita instansseja, piispoja, paavia
tms. Alkuseurakunnassa ei käytetty huumeita, naiset eivät kastaneet, jne…
Naispappeudesta.
Ihmiset väittelevät kiivaasti saako nainen toimia kirkossa
pappina. Meille uskoon tulleille sillä ei ole merkitystä. Naiset, vaikka pienet
tytöt ja lapset voivat vapaasti toimia johtajina ja saarnaajapappeina
ihmisperusteisissa uskonnoissa. Keskitymme tässä siihen, mitä Raamattu opettaa Jumalan
seurakunnalle! Raamatun tarkoittama Jumalan seurakuntahan on eri asia kuin
kirkot.
”ei Jumala ole epäjärjestyksen, vaan rauhan Jumala. Niin
kuin kaikissa pyhien seurakunnissa…” 1 Kor.14:33-35.
– Pyhien seurakunta on Kristuksen ruumis, uskoon tulleista
ja upotuskasteella vedessä kastetuista koostuva Jumalan seurakunta, pelastuneet
ihmiset, Jeesukselle kastetut. 1 Kor.1:2; 1
Tes. 2:14 ja Apt.2: 38, 41.
Uskontojen piireissä toimivan virkapappeuden kaltaista
systeemiä emme hyväksy pyhien seurakunnassa. Emme hyväksy siinä sen paremmin
nais- kuin miespappeuttakaan. Raamattu tuntee vain yleisen pappeuden.
YLEINEN PAPPEUS!
Jeesus Kristus, Jumalan poika, on seurakunnan Ylimmäinen
pappi. Hebr. 7:26 – 8:3. Me olemme Hänestä syntyneet, ristillä avatusta
”viimeisen Adamin” kyljestä. 1 Kor.15:45 ja Joh. 19:34. Olemme lunastetut ”Kristuksen
kalliilla verellä, niin kuin virheettömän ja tahrattoman karitsan.”
1Piet.1:19.
Olemme saman armon perillisiä sekä miehet että naiset.
Syntimme on annettu anteeksi Jeesuksen Nimessä ja veressä. Näin olemme
Taivaaseen matkalla oleva pyhien seurakunta.
”Mutta te olette "valittu suku, kuninkaallinen
papisto, pyhä heimo, omaisuuskansa, julistaaksenne sen jaloja
tekoja", joka on pimeydestä kutsunut teidät ihmeelliseen valkeuteensa; te,
jotka ennen "ette olleet kansa", mutta nyt olette "Jumalan
kansa", jotka ennen "ette olleet armahdetut", mutta nyt
"olette armahdetut.” 1 Piet 2:9,10.
Tämä on jatkoa 1 Piet. 1:23 toteamukselle: ”te,
jotka olette uudestisyntyneet, ette katoavasta, vaan katoamattomasta
siemenestä, Jumalan elävän ja pysyvän sanan kautta.”
Uskoon tulleet eli uudestisyntyneet ovat ”kuninkaallinen
papisto”.
”Sillä te olette kaikki uskon kautta Jumalan lapsia
Kristuksessa Jeesuksessa. Sillä kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut,
olette Kristuksen päällenne pukeneet. Ei ole tässä juutalaista eikä
kreikkalaista, ei ole orjaa eikä vapaata, ei ole miestä eikä naista;
sillä kaikki te olette yhtä Kristuksessa Jeesuksessa.” Gal.
3:26-28.
”Ei ole miestä eikä naista” –ajatus sisältää suuret
hengelliset näkymät. Se tarkoittaa mm., että olemme uudestisyntyneinä Jumalan
lapsina kaikki ”Aabrahamin siementä, perillisiä lupauksen mukaan!.” Gal.
3:29. Mitä kaikkea kuuluukaan Aabrahamille annettuihin lupauksiin, se kaikki on
annettu jokaiselle veljelle ja sisarelle. Hebr.11:8-19.
Aabrahamille annettuihin lupauksiin kuuluu ennen muuta oikeus Jumalan yhteydessä vaeltamiseen. – Ja siihen vaellukseen kuuluu valkeudessa vaeltaminen Pyhän Hengen johtamalla totuuden tiellä. Joh.8:31 – 36. Se on vapautta!
Vaikka tehtävät ja roolijako ovat miehillä ja naisilla
erilaiset, niin Pyhän Hengen kuljetettavina oleminen on meille kaikille
yhteistä. Se, mitä Pyhä Henki tekee ja miten Hän mitäkin tekee tai kenen
kautta, ei ole ihmisen päätettävissä. Joh. 3:8. Sen on vain oltava yhtäpitävää
Raamatun opetusten ja alkuseurakunnan käytännön kanssa.
Olemme kaikki pelastuneet taivaallisessa siunauksen
olotilassa (Efes.1:3) ”synnistä vapautetut” . Room.6:22. Tässä meitä ei
erotella kansallisuuden, ihonvärin tai sukupuolen mukaan.
”…jotka olette Kristukseen kastetut” viittaa
siihen, miten meidät uskoon tultuamme kastettiin upotuskasteella vedessä
Jeesukseen Kristukseen. Me otimme vastaan Jumalan armon Jeesuksessa. 2 Kor.
6:1-2. Ennen kasteelle menoa saimme Pyhän Hengen sinetin sydämiimme. = Jumalan
Elämä tuli meihin. Uudestisynnyimme Pyhästä Hengestä ”Jumalan elävän ja
pysyvän Sanan kautta”. 1 Piet.1:23. Tulimme pyhän heimon ja kuninkaallisen
papiston jäseniksi, naiset samoin kuin miehetkin. Huom! Kasteessa vanha
synti-ihminen haudattiin. Room. 6:4.
Yhteisenä tehtävänämme on kuninkaallisen papiston jäseninä
”julistaa” valtakunnan evankeliumia. Julistusvirka on annettu yhteiseksi
tehtäväksi meille, jotka nyt kuulumme tähän yleiseen pappeuteen, sekä naisille
että miehille: ”… julistaaksenne sen jaloja
tekoja", joka on pimeydestä kutsunut teidät ihmeelliseen valkeuteensa.” 1
Piet.2:9. - Mitä tuohon julistamiseen
sisätyy käy ilmi tuonnempana.
Jeesuksesta syntyneinä olemme pyhää papistoa, ylimmäisen
Papin jälkeläisiä (Hebr.8:13 ja 10:14,19-25. 1 Kor. 15:45. Room. 5:18-19.),
sekä naiset että miehet. Papillisiin tehtäviimme kuuluu nyt palvella, auttaa ja
rohkaista toisiamme pysymään sovitustyön armossa.
+
”Ja tämän sanottuaan Hän puhalsi heidän päällensä ja sanoi
heille: "Ottakaa Pyhä Henki. Joiden synnit te anteeksi annatte, niille ne
ovat anteeksi annetut; joiden synnit te pidätätte, niille ne ovat pidätetyt.”
Joh.20:22-23.
Kaikki Pyhän Hengen saaneet voivat julistaa
anteeksiantamusta langenneelle, katuvalle ja parannusta tekevälle ihmiselle,
joka tahtoo hylätä syntinsä ja antaa elämänsä Jeesukselle. Tämä armon
evankeliumin julistus on eräs papillinen tehtävämme veljillä sekä sisarilla.
”Tunnustakaa siis toisillenne syntinne ja rukoilkaa
toistenne puolesta, että te parantuisitte; vanhurskaan rukous voi paljon, kun
se on harras.” Jaakob 5:16.
Esirukous kuuluu yhteiseen papilliseen tehtäväämme sekä
miehillä että naisilla.
Hyväksymme siis naispappeuden tässä yleisen pappeuden merkityksessä. Mutta emme hyväksy naisia srk. vanhimmistoon tai opettajan virkaan, koska sellaista opetusta ja käytäntöä ei löydy Raamatusta. Paimenen ja opettajan virat sekä kastaminen kuuluu Jumalan seurakunnan miehille.
LÄHETYSKÄSKY.
Uskoon tulleina meille kuuluu yhteisvastuullisesti
lähetyskäskyssä annettu kaksiosainen tehtävä:
1. Menkää ja tehkää opetuslapsia!
2. Opettakaa opetuslapsiksi tulleet pitämään kaikki
Raamatun opetukset! Matt.28:19-20.
Lähetyskäskyn toteuttamiseen voivat osallistua kaikki
Jumalan lapset, uudestisyntyneet, joiden sydämissä asuu Pyhä Henki.
Puhumisvirka on ”Hengen virka”. 2 Kor.3:8. ”Sillä ette te itse puhu, vaan
teidän Isänne Henki puhuu teissä.” Matt.10:20.
Pyhä Henki hoitaa tätä puhumisvirkaa veljien tai sisarten
kautta ”selittäen hengelliset hengellisesti”. 1 Kor.2:13.
Jos Pyhä Henki ei ole puhumassa jossain veljessä, niin
sellainen veli tai sisar vaietkoon seurakunnassa. Sellaisella ei ole mitään
annettavaa.
Jos joku on uudestisyntynyt Pyhästä Hengestä on hän tullut sisälle Uuden liiton pappeuteen ja hänen tehtävänsä on ”julistaa”.
Miksi Jumala ollenkaan täyttäisi sisaret Pyhällä Hengellä
antaen heille mm. hengellisiä ilmoituksia, elleivät he saisi puhua? Pyhän
Hengen tulikaste sisarille armolahjoineen olisi siinä tapauksessa turhaa. Mutta
henkikaste on annettu niin naisille kuin miehillekin.
– ”Teidän poikanne ja tyttärenne ennustavat.”
Apt.2:17. –
Nämä Pyhällä Hengellä voidellut Uuden liiton papit
ainoastaan ovat oikeutetut puhumaan Jumalan seurakunnan kokouksissa. ”Mutta
jumalattomalle Jumala sanoo: "Mikä sinä olet puhumaan minun käskyistäni ja
ottamaan minun liittoni suuhusi? Sinä, joka vihaat kuritusta ja heität minun
sanani selkäsi taakse!” Ps. 50:16-17.
Nyt joku saattaa
sanoa, että naiset saavat kyllä käyttää armolahjoja, profetoida, puhua kielillä
ja selittää seurakunnassa, mutta puheita he eivät saa pitää. Näin olen kuullut
eräiden sanovan. Tuonkaltainen ajattelu kuvastaa suppeaa näkemystä
armolahjoista.
”Mutta kullekin annetaan Hengen ilmoitus yhteiseksi
hyödyksi.”
1 Kor.12:7.
Hengen ilmoitus saattaa olla esim. viisauden- ja tiedon
sanat, tai näky ja ilmestys. Ne on puhuen selitettävä seurakunnalle. Emme voi
kieltää sisaria kertomasta saamiaan näkyjä ja ilmestyksiä, joita Pyhä Henki
heidän kauttaan tahtoo jakaa.
Olisi hengellisen elämän tukahduttamista kieltää Pyhän
Hengen toiminta sen perusteella, että tuo toiminta tapahtuu naisen kautta. Tiedämmehän,
että aito kristinusko on ennen muuta Pyhän Hengen toimintaa uskoon tulleiden
kautta?
Profetoiminen?
Joillakin on profetoimisesta hyvin rajallinen ja
yksipuolinen käsitys. Profetoiminen mielletään useinkin vain sellaiseksi, jossa
joku ensin puhuu kielillä ja sitten selittää puhumansa. Sitä sanotaan
profetiaksi. Ja kyllä sellainenkin sitä onkin. Mutta profetoiminen on lisäksi
paljon laajempi käsite. ”Profetoiva puhuu ihmisille rakennukseksi ja
kehotukseksi ja lohdutukseksi.” 1 Kor.14:3. Huomasitko? Profetoiminen on
puhumista seurakunnalle!!! Nyt on vain selvitettävä, opettaako Raamattu, että
naiset saavat profetoida eli siis puhua seurakunnalle? Jos löydämme Uuden
liiton kirjoituksista opetuksen, että naiset voivat profetoida, niin meidän on
hyväksyttävä naiset puhujiksi seurakuntaan. - - - Raamattu sanoo asian
yksiselitteisen selvästi. Katsomme sen 1 Kor. 11 luvusta: ”Mutta
jokainen vaimo, joka rukoilee tai profetoi pää peittämätönnä, häpäisee päänsä”
(jae 5). Vaimo voi siis rukoilla ja profetoida seurakunnankokouksessa.
1 Kor.11 luvun opetukset ovat osoitetut
seurakunnankokouksiin. 1Kor.11:17 – 14:26-40.
Julkinen profetoiminen alkuseurakunnan aikana edellytti
vaimoilta pään peittämistä ”enkelien tähden” (jae 10). Hebr.1:14. – Huomaa,
että pyhien kokouksissa olivat enkelit mukana! –
Pään verhoaminen oli merkkinä vaimon tunnustautumisesta miehensä auktoriteetin alle; ”vallanalaisuuden merkki” (jakeet 2-16).
Pään peittäminen olisi edelleenkin kaunis tapa seurakunnan vaimoilla.
Eikä kauniin huivin tms. pitäminen rukoushetkissä ole kielletty naimattomilta
naisiltakaan.
”Vaimo” sana on käännetty kreikankielen sanasta, joka
merkitsee sekä naista että vaimoa. Mutta 1 Kor. 11. luvun asiayhteys kertoo,
että siinä tarkoitetaan naimisissa olevaa naista, joka tunnustaa miehensä
auktoriteetin (= vallanalaisuus). Meidän kulttuurissamme ”vallanalaisuuden
merkki” näkyy vasemman käden nimettömässä (= sormus).
Ymmärtäessämme nyt profetoimisen sisällön, että se on puhumista
Jumalan seurakunnan rakentumiseksi, voimme siis varmuudella todeta, että naiset
voivat puhua kokouksissamme, edellyttäen, että he puhuvat rakennukseksi,
kehotukseksi ja lohdutukseksi Pyhässä Hengessä. Tervetuloa sisaret puhujiksi
Jumalan seurakuntaan!
Totisesti: ”Herra antaa sanoman, suuri
on voitonsanoman saattajatarten joukko” (Ps.68:12).
+++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++
Mitä tarkoittaa opetus ”nainen
vaietkoon seurakunnassa”
1
Kor.14:34-35?
Raamatussa on pääasiassa vain kaksi kohtaa, jotka vaientaisivat naiset.
Ensimmäinen kohta on 1 Timot.2:11-14: ”Oppikoon nainen
hiljaisuudessa, kaikin puolin alistuvaisena; mutta minä en salli, että vaimo
opettaa, enkä että hän vallitsee miestänsä, vaan eläköön hän
hiljaisuudessa. Sillä Aadam luotiin ensin, sitten Eeva; eikä Aadamia petetty,
vaan nainen petettiin ja joutui rikkomukseen.”
Tämä opetus on liitetty pääosin avioliiton järjestykseen, jossa mies on vaimon pää. 1 Kor.11:3. 1 Tim. 2:12. Mutta sen merkitys laajenee Raamatun kokonaisopetuksen pohjalla siihen, ettei vaimo voi olla johtavassa opettajan asemassa myöskään Jumalan seurakunnassa. 1 Tim. 3:2.
1 Kor.14:34-35. oleva opetus näyttäisi pintapuolisesti katsottuna todella opettavan, että naisten on täysin suljettava suunsa uskovien kokouksessa. Mutta jos asia olisi sillä tavalla, niin edellä olevat Paavalin opetukset olisivat selkeässä ristiriidassa keskenään. Silloin Raamatussa todella olisi ristiriitaa. Toinen kohta sanoisi eri tavalla kuin toinen. Niin ei ole. Raamatussa ei ole ristiriitaa. Sitä on vain ymmärtämättömien omassa käsityskyvyssä.
Nyt luemme kyseisen kiistaa aiheuttaneen Raamatun kohdan:
”Ei Jumala ole epäjärjestyksen, vaan rauhan Jumala. Niin kuin
kaikissa pyhien seurakunnissa, olkoot vaimot vaiti teidänkin seurakunnankokouksissanne,
sillä heidän ei ole lupa puhua, vaan olkoot alamaisia, niin kuin lakikin sanoo.
Mutta jos he tahtovat tietoa jostakin, niin kysykööt kotonaan
omilta miehiltään, sillä häpeällistä on naisen puhua seurakunnassa.” 1
Kor.14:34-35.
”Olkoot vaimot
vaiti” on todella sen luokan opetus, että mikäli otamme sen irti siinä
yhteydessä esitetyistä muista ajatuksista, niin meidän tosiaan on kiellettävä
vaimoja puhumasta kokouksissa. Mutta siis, tähän sisältyy suurempi
kokonaissanoma:
Ko. puhumiskiellossa on oltava kysymyksessä joku muunsisältöinen puhuminen kuin esim. armolahjojen toiminta, rukoileminen, profetoiminen, laulaminen jne… Nämähän ovat selvästi Raamatun mukaan naisillekin kuuluvia puhumisen alueita kuten olemme edellä todenneet. –
On kysymys naisten puhumisesta kysymyksiä tehden,
kuten luimme siitä: ”kysykööt kotonaan omilta miehiltään”. Siinä
ei ole kieltoa vaimojen toimimisesta sanan julistajina.
Vaimojen kyselevä puhuminen häiritsi kokousten järjestystä.
Raamattu opettaa järjestyksessä tapahtuvaa kokoustoimintaa:
”iloitsen nähdessäni järjestyksen, joka teidän keskuudessanne vallitsee, ja
teidän lujan uskonne Kristukseen.” Kol. 2:5.
Itselläni on kokemuksia samankaltaisesta kokousten
häirinnästä. Mutta sitä on tapahtunut myös veljien kautta. Kuulijan paikalta he
saattavat jopa kesken puhetta alkaa esittää kommenttejaan ja kysymyksiään.
Sellainen on epäjärjestyksen aiheuttamista. Nainen sekä mies vaietkoon
sellaisesta häiriökäyttäytymisestä!
Välttääksemme ed. m. kaltaiset järjestyshäiriöt voimme alkaa
pitää keskustelutilaisuuksia Apt. 20:7,31 mukaisesti.
Alkuseurakunnan aikana naimisissa olevien naisten ei ollut
soveliasta tehdä kysymyksiä seurakunnan kokouksissa, jossa he siten olisivat
tulleet puhujien ja samalla toisten miesten opetettaviksi. Sellainen oli
silloisen kulttuurin pohjalla sopimatonta. Mutta tässä ei siis ole kyse
pelkästään kulttuuritekijästä. On kysymys osittain seurakunnan silloisesta
kehittymättömyydestä. Tästä tarkemmin kirjasessani Keskeneräisen kehityksen
ajasta valmiiseen Jumalan seurakuntaan.
Ko. opetuskirjasta saa tilata osoitteestamme:
Korintossa oli siihen aikaan riitaisuutta ja erimielisyyttä
uskovien kokouksissa. 1Kor. 3:1-3;
11:17-19 ja 4:6. Vaimoilla oli näin ollen vaara joutua jopa omaa miestänsä
vastaan mikäli joku erimielinen olisi vastannut hänen tekemiinsä kysymyksiin,
näin aiheuttaen jopa perheriitoja.
Korinton seurakuntatoiminnassa oli mukana myös juutalaisia,
joiden kulttuuriin kuului, että vaimon oli häpeällistä olla yleensäkään
tekemisissä muiden miesten kanssa. Sellainen tapa ei kuitenkaan ole Raamatun
opetusta, vaan kuuluu ihmisten perinnäissääntöihin. Jumalan seurakunnassa
olemme kaikki samaa perhettä, ja kaikkien tulee kyetä olemaan tekemisissä
toistensa kanssa.
1 Kor. 14:34 –35 on siis kyse naisten häiritsevästä
kyselystä.
Kreikan kielen sana ”lalein”, josta ko. ”puhua” sana on
käännetty, merkitsee puhumista, mutta myös keskustelua. Keskustelut
kysymyksineen oli siirrettävä kokousten ulkopuolelle; ja vaimojen tuli esittää
kysymykset kotona omille miehilleen.
Siihen aikaan naiset olivat myös usein lukutaidottomia.
Miehet taas oppivat kirjoitus- ja lukutaidon jo lapsuudessaan ja voivat
yleisesti toimia seurakunnan opettajina. Alkuseurakunnan kokouksissa oli tapana
lukea pyhiä kirjakääröjä. Kirjoituksia tuntemattomilla naisilla ei näin ollen
ollut mitään annettavaa kokouksissa.
+
On siunaavaa tutkia Raamattua sen alkulähtökohdista käsin. Jos emme näin tee ymmärrämme monet asiat väärin. Tästä voimme ottaa esimerkiksi sen aikaiseen kulttuuriin kuuluvan jalkojen pesun. Joh.13:5,14,15,16,17 ja 1 Tim.5:9,10.
Palvelijoiden tehtävänä oli pestä isäntäväen ja vieraiden
jalat. Jeesus nöyrtyi palvelijaksi pestessään opetuslastensa jalat.
Siinä yhteydessä Hän antaa jalkojen pesun ehdottomaksi
käskyksi seuraajilleen: ”Jos siis minä, teidän Herranne ja opettajanne, olen
pessyt teidän jalkanne, olette tekin velvolliset pesemään toistenne jalat … …
Jos te tämän tiedätte, niin olette autuaat, jos te sen teette.”
Joh.13:14,17.
Emme kuitenkaan tee niin!!! Miksi?
Tiedämme, että tänä aikana jokainen pesee itse kotonaan
jalkansa. Meidän eteisissämme ei ole palvelijaa, pesuvatia ja pyyhettä
vieraiden jalkojenpesua varten. Miksi? Koska sellaiselle käytännölle ei ole
tarvetta. Alkuseurakunnan aikana jalat likaantuivat hiekkaisilla poluilla.
Asunnot olisivat likaantuneet ellei jalkoja olisi pesty. Mutta sen aikainen
jalkojen pesun käytäntö kyllä pitää sisällään edelleen saman opetuksen
palvelijan asemasta. Siinä mielessä pesemme edelleenkin toistemme jalat, jonka
merkitys on, että palvelemme nöyrästi toisiamme.
Toinen muinaiseen kulttuuriin kuuluva asia oli miesten
tervehtiminen toisiaan ”pyhällä
suunannolla”. Mm. Room.16:16; 2 Kor.13:12; 1 Piet.5:14. Miesten keskinäinen
suutelu ei mitenkään voisi olla sopivaa meidän aikamme Suomessa.
+
Hyvän
vaimon ominaisuudet:
Hyvän vaimon tehtäviin kuuluu, että ”hänen huulillaan on
lempeä opetus”. Snl. 31:26.
Näin myös Timoteus oli oppinut pyhät kirjoitukset äidiltään
ja isoäidiltään. 2 Timot.3:15 ja 1:5. Nuo naiset olivat lukutaidon hallitsevia
harvinaisia naisia.
Myös aviopari Akylas ja Priskilla toimivat yhdessä sanan
julistajina. He yhdessä opettivat juutalaiselle Apolloksellekin
”tarkemmin Jumalan tien”. Apt. 18:26.
Vaimojen tulee olla ”hyvään neuvojia, voidakseen ohjata
nuoria vaimoja…” Tiitus 2:3-5.
Maria, Jeesuksen äiti, profetoi ja kiitti Jumalaa julistaen
Voimallisen suuria tekoja. Luuk.1:46-55. Tuo naisen puhe on edelleen meitä
siunaavaa Jumalan Sanaa? Oliko Maria hyvä vaimo julistaessaan Jumalan suuria
tekoja?
Tunnettu asia on Jeesuksen ilmestyminen ensin naispuolisille
opetuslapsilleen. Näille naisille enkelit antoivat kehotuksen mennä julistamaan
ilosanoma Jeesuksen ylösnousemuksesta ”opetuslapsille ja Pietarille”. Markus
16:1-11.
”Ja hänellä (Filippuksella) oli neljä
tytärtä, neitsyttä, joilla oli profetoimisen lahja.” Apt.21:9.
Näin voimme todeta, että Jeesuksella oli ja on suuri joukko
naisopetuslapsia. Apt.1:14; 9:36 ym.. 2 Moos.15:20.
Vanhan Testamentin kertomat naissankarit ovat oma lukunsa.
Katso mm. Tuomarien kirjan luvut 4 ja 5, joissa kerrotaan ”sotasankarinainen”
Deborasta: "Minä lähden sinun kanssasi; mutta kunnia siitä retkestä,
jolle lähdet, ei tule sinulle, vaan Herra on myyvä Siiseran naisen käsiin.”
Tuom.4:9.
Naisprofeetta Huldan puheet olivat arvostettua Jumalan
sanaa. 2Kun.22:13-20.
Mutta kielteisenä esimerkkinä huomioimme myös kuningas
Ahabin vaimon, Iisebelin. 1Kuning. kirjan luvut 19 ja21. Ilm. 2:20. Sellaisilta
Iisebeleiltä Jumala varjelkoon seurakuntansa.
+
Miesten ei siis enää pidä kukkoilla seurakunnassa, vaan sisaria tulee kunnioittaa kaikissa heidän saamissaan tehtävissä. He ovat saman armon perillisiä kuninkaallisen papiston sananjulistajina. Mutta on muistettava Raamatun opetus, että "Kukin vaimo olkoon miehelleen alamainen, kuten sopii Herrassa!” Kol.3:18.
Seurakunnan kaitsijaveljille sanotaan:
”Kaitkaa teille uskottua Jumalan laumaa, ei pakosta, vaan
vapaaehtoisesti, Jumalan tahdon mukaan, ei häpeällisen voiton tähden, vaan
sydämen halusta, ei herroina halliten niitä, jotka ovat teidän osallenne
tulleet, vaan ollen laumalle esikuvina, niin te, ylipaimenen ilmestyessä,
saatte kirkkauden kuihtumattoman seppeleen. Samoin te, nuoremmat, olkaa
vanhemmille alamaiset ja pukeutukaa kaikki keskinäiseen nöyryyteen,
sillä "Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille hän antaa armon."
Nöyrtykää siis Jumalan väkevän käden alle, että hän ajallansa teidät
korottaisi.” 1Piet.5:2-6.
Myös virkoja naisille on. He voivat olla seurakuntavirassaan esim. evankelistoja tai seurakuntapalvelijoita (=diakon) yhdessä veljien kanssa. Efes.4:11; Apt. 6:1-7 ja Room.16:1-2. Huomioi tässä yhteydessä myös Filip.1:1 ja 1 Timot.3:8-13. –
Seurakuntapalvelijan virka sopiikin naisille erityisen hyvin. Jumala on alun pitäen luonut naiselle ominaisuuden auttaa ja palvella. ”Mutta Joppessa oli naisopetuslapsi, nimeltä Tabita, … Hän teki paljon hyviä töitä ja antoi runsaasti almuja.” Apt.9:36; 1 Moos.2:18.
– Naisten tulee
rohkeasti pysyä omassa tehtäväalueessaan voittamassa sieluja tai olemalla
seurakuntapalvelijoina ja julistamassa Jumalan suuria tekoja ym. ”julistaaksenne sen jaloja tekoja,
joka on pimeydestä kutsunut teidät ihmeelliseen valkeuteensa.”
Vertaa Gal. 5:10: ”… mutta teidän häiritsijänne saa kantaa tuomionsa, olkoonpa kuka hyvänsä”.
+
VANHIMMAT JA OPETTAJAT SEURAKUNNASSA.
Pelkästään veljille kuuluvia tehtäviä ovat siis seurakunnan
kaitsijan, paimenen, vanhimman eli johtajan tehtävät (= saman tehtävän eri
nimityksiä). Paimen on ”yhden vaimon mies” (1 Tim. 3:2), ei
nainen.
Veljille sanotaan näin: ”Jos joku pyrkii seurakunnan kaitsijan virkaan, niin hän haluaa jaloon toimeen. Niin tulee siis seurakunnan kaitsijan olla nuhteeton yhden vaimon mies.” 1 Tim.3:1-2.
Veljille on siis hyvä asia pyrkiä paimenen tehtävään. Tosin siinä on huomioitava myös Jaakob 3:1-2 ja Tiitus 1:5-11.
Sisaret voivat siis olla puhumassa seurakunnassa
hyväksyttyjä Raamatun oppeja Hengen ilmoituksen mukaan. Mutta Efes. 4:11.
mukaisessa seurakuntavirassa voivat toimia vain veljet. Siinä on hienoinen ero:
Veljet ovat Pyhän Hengen asettamia johtavia sanan opettajia eri
oppiasioiden suhteen sekä kurinpidollisten ja järjestyksen toimissa. Sellaiset
tehtävät edellyttävät ”hallitsemisen” lahjaa. 1 Kor.12:28. Ne eivät siksi sovi
sisarille, jotka ovat ”heikompia astioita”. 1 Piet.3:7. Sananopettajan virassa
olevien veljien tulee valvoa, että seurakunnassa kaikki veljet ja sisaret
opettavat raamatullista oppia.
Sisaretkin voivat siis osallistua Kol.3:16.
mainittuun sanan ”opettamiseen”: ”Runsaasti asukoon teissä Kristuksen sana; opettakaa
ja neuvokaa toinen toistanne kaikessa viisaudessa, psalmeilla, kiitosvirsillä ja hengellisillä
lauluilla, veisaten kiitollisesti Jumalalle sydämissänne.”
Tuohon ”opettamiseen ja neuvomiseen” kuuluu myös armolahjojen
käyttö kokouksissa, mm. profetoiminen (1Kor.14:3), siis puhuminen.
Raitishenkisten sisarten tulee myös olla mukana
rukouspalveluun liittyvissä tehtävissä.
"Palvelkaa toisianne, kukin sillä
armolahjalla, minkä on saanut, Jumalan moninaisen armon hyvinä
huoneenhaltijoina." 1 Piet.4:10.
Mitä tahansa kukin on saanut sellaista, jota voidaan käyttää seurakunnan rakentumiseksi, sitä tulee käyttää! Tässä ei katsota onko Jumalan työtä tekevä nainen vai mies. Jumalalta saadut tehtävät ovat niitä ”leivisköjä”, joista Jeesus opetti Matt.25:14-30.
Evankelista evankelioi. Puhuja puhuu. Johtaja johtaa.
Laulaja laulaa. Soittaja soittaa. Kirjoittaja kirjoittaa. Evankelista
evankelioi. Jne.
”Sitä tässä huoneenhaltijoilta ennen muuta vaaditaan, että
heidät havaitaan uskollisiksi.” 1 Kor.4:2.
”Joka vähimmässä on uskollinen, on paljossakin uskollinen,
ja joka vähimmässä on väärä, on paljossakin väärä.” Luuk.
16:10.
Kaikille uskoville hyvä opetus löytyy Siirak 3:22-24:
”Mikä sinun tehtäväksesi on suotu, sitä ajattele! … Mikä on tehtäviesi
ulkopuolella, siihen älä sekaannu. Sillä suuri luulo omasta itsestään on
eksyttänyt monet.”
Tahdommehan yhdessä rakentaa Jumalan seurakuntaa Hänen alkuperäisen suunnitelmansa mukaan? – Jeesus kutsuu jokaista omaansa tähän pyhään ja kalliiseen tehtävään rohkaisemaan, innostamaan ja neuvomaan toinen toistaan, kukin saamansa armoituksen mukaan? Näin Karitsan morsian valmistuu Ylkänsä tulemukseen. Ilm. 21: 2, 9.
Jokaisella paikkakunnalla on vain yksi Jumalan perhe.
Efes.2:19-22, Hänen seurakuntansa. Tätä perheyhteyttä meidän kaikkien tulee
yhdessä hoitaa ja vaalia, ”että jäsenet pitäisivät yhtäläistä huolta toinen
toisestaan”. 1 Kor.12:25.
Uskossa olevat
veljet ja sisaret:
”Runsaasti asukoon teissä Kristuksen sana; opettakaa ja
neuvokaa toinen toistanne kaikessa viisaudessa, psalmeilla, kiitosvirsillä
ja hengellisillä lauluilla, veisaten kiitollisesti Jumalalle sydämissänne.” Kol.3:16.
”Sen tähden kehottakaa toisianne ja rakentakaa
toinen toistanne, niin kuin teettekin.” 1 Tes. 5:11.
”Lopuksi, veljet, iloitkaa, tulkaa täydellisiksi, ottakaa
vastaan kehotuksia, olkaa yhtä mieltä, eläkää sovussa, niin rakkauden ja
rauhan Jumala on oleva teidän kanssanne.” 2 Kor.13:11.
”Sillä niin kuin meillä yhdessä ruumiissa on monta jäsentä,
mutta kaikilla jäsenillä ei ole sama tehtävä, niin me, vaikka meitä on monta,
olemme yksi ruumis Kristuksessa, mutta itse kukin olemme toistemme jäseniä; ja
meillä on erilaisia armolahjoja sen armon mukaan, mikä meille on annettu; jos
jollakin on profetoimisen lahja, käyttäköön sitä sen mukaan, kuin hänellä uskoa
on; jos virka, pitäköön virastaan vaarin; jos joku opettaa, olkoon uskollinen
opettamisessaan; jos kehottaa, niin kehottamisessaan; joka antaa, antakoon
vakaasta sydämestä; joka on johtaja, johtakoon toimellisesti; joka laupeutta
harjoittaa, tehköön sen iloiten.”
Room. 12:4-8.
_______________
Weijo Lindroos
Turku

Tervetuloa
kuulemaan Jumalan sanan julistusta!
Hänen
suurista teoistaan puhutaan:
Seurakunnan
pääkokous sunnuntaisin klo 16.oo.
Keskusteluiltapäivä
keskiviikkoisin klo 14.oo – 18.oo.
SIUNAUSTA
!