OIKEA OPPI

Sekä VT että UT puhuvat opista opetuksen sisältönä, Snl.4:2; 5:1; Joh.7:16-17; 14:26. Raamatun oppi on Jumalan oma oppi, Joh. 14:24; 1 Tes.2:13. Se käsittää sekä lain että evankeliumin (Gal 3:24, 13). Paitsi sanoja oppi ja opetus käyttää Raamattu koko kristillistä oppia merkitsemässä mm. seuraavia sanoja: tieto (Mal. 2:7), totuus (Joh. 8:31; Gal.5:7), evankeliumi (Room. 2:16), usko (uskon sisältö, Juuda 3 ja 20). Usein on VT:n opetusta merkitsevä sana toora suomalaisessa Raamatussa käännetty sanalla laki (Ps. 19:8; 119:92, 163, 165); oikeampaa olisi kääntää se sanan alkuperäismerkityksellä opetus, joka sisältää nimenomaan myös evankeliumin.

Oikea oppi on yksi ainoa. Niinpä opista puhuessaan Raamattu käyttää sitä merkitseviä sanoja poikkeuksetta yksikössä: yksi oppi (Joh. 7:16; Room.16:17), yksi totuus (Joh. 8:31; Gal. 5:7), yksi evankeliumi (Room.1:1; 2:16; 16:25) ja yksi usko (Juuda 3 ja 20) sekä yksi opetuksen sisältö (Room. 6:17). Sen sijaan ihmisoppeja (Mark. 7:7; Kol. 2:22) ja riivaajien oppeja (1 Tim. 4:1) on monia.

Oikea oppi on kerta kaikkiaan annettu, lopullinen (Mal. 2:7; Gal. 1:6-9; Juuda 3) ja täydellinen (Ps. 19:8). Se on niin muuttumaton, että apostolin ja Taivaan enkelinkin täytyy alistua kuuliaisuuteen sille

(Gal. 1:6-9). Vieläpä tuomiopäivänäkin se on voimassa, ja sen mukaan tuomitaan ihmisten salaisuudet (Room. 2:16). Raamattu siis tuomitsee kaiken opin muuttamisen, lisäämisen tai kehittämisen.

Jeesuksen oppi tullaan tuntemaan pysymällä Jeesuksen sanassa (Joh. 8:31). Katsantokanta, jonka mukaan ihmisen olisi kylläkin pyrittävä totuuteen, mutta että hän ei voisi sitä koskaan löytää, ei ole sopusoinnussa Jeesuksen sanojen ( ”te tulette tuntemaan totuuden”, Joh. 8:32 ) kanssa.

Lisäksi on annettu tehtäväksi opettaa kaikki, mitä Jeesus on käskenyt opetuslastensa pitää, ja tehdä siten Jeesukselle opetuslapsia ( Mat. 28:20 ). Jos oppia ei voitaisi tuntea, olisi kaikki lähetystoiminta vain Pilatuksen kyselemistä ( Joh. 18:38 ). Lisäksi Raamattu velvoittaa seurakunnan kaitsijaa tuntemaan opin, ammentamaan sen Raamatusta sitä lukemalla ja opettaessansa pysymään siinä (Tiit. 1:9; 1 Tim. 4:13,16; Mal. 2:7). Lampaat tuntevat Hyvän Paimenen äänen ja seuraavat sitä (Joh. 10:4, 27) ja kavahtavat vierasta ääntä (Joh. 10:5).

Herran omien tulee myös kyetä arvostelemaan henkiä (1 Joh. 4:1). Seurakunnan kaitsijan tulee olla kykenevä sekä neuvomaan terveellä opilla että kumoamaan vastaan sanojain väitteet (Tiit. 1:9). Kaikki tämä edellyttää sitä, että oppi voidaan tuntea.

Oikea oppi on voimallinen kääntämään pois synneistä (Mal. 2:6; Room. 6:17) ja tekemään Kristukselle opetuslapsia (Mat. 28:20). Tällainen voiton lupaus sillä on puhtaana ja valheeseen sekoittamattomana. Perkeleen oppi, hänen, joka on ollut valehtelija alusta asti ( Joh. 8:44 ), on sen sijaan valhetta (2 Tes. 2:8-12) ja täydellinen vastakohta Jeesuksen opille. Vähäinenkin väärä oppi on vaarallinen ja voi turmella koko terveellisen evankeliumin opin (Gal 5:9: 1 Kor.5:6). Oikean opin tehtävänä on murtaa valheen ja epäuskon panssari. Jos antaudutaan yhteistyöhön väärän opin ja sen kannattajien kanssa, silloin on tehty jo ratkaiseva myönnytys valheelle antamalla sille olemassaolon oikeutus. Epäapostolinen oppi saa aikaan erimielisyyttä ja pahennusta; pysyminen apostolisessa opissa synnyttää yksimielisyyden ja säilyttää yhteyden (Room. 16:17).

Ihmisiä mielistelevä, henkilöön katsova opetus johtaa pois Herran tieltä ja ”saattaa monia kompastumaan” (Mal. 2:8,9). Koska Raamatun oppi on Jumalan oppi, sen vääristäminen on majesteettirikos. Oikea oppi saa Jumalan siunauksen, siitä poikkeava oppi taas kirouksen (Dan. 12:3; Mal. 2:8,9; Gal. 1:8,9). Opista Raamattu ei anna poiketa edes ajatellun rakkauden (Joh. 14:23) tai yhteyden (Room. 16:17) tähden.

Perkele haluaisi mielellänsä liata ja vääristää opin. Sen tähden se ahdistaa meitä niin viekkaasti esittäen tekosyyksi rakkauden ja uskontojen yhteyden, jota ei saisi loukata. Kun perkele paljastetaan, se rupeaa itkemään ja puhumaan rakkaudesta.

Julistajan oppi on raamatullista, jos se tuo esiin Raamatun totuuden. Esityksen sanamuoto ei ole ensisijainen, vaan se, mitä sanoilla on tosiasiassa ilmaistu. Vaikka sama asia voidaankin ilmaista eri sanoja käyttäen, ei julistuksessa kuitenkaan voida vahingotta luopua Raamatun käsitemaailmasta, sanoista sekä lauseista ja korvata ne uusilla, koska Raamattu on opin lähde ja tuomari (vrt. myös Joh. 8:31 s.; Room.6:17).

Raamattu mainitsee uskon kohteeksi paitsi koko opin myös sen osia (Luuk. 24:45-48; Room. 6:8; 10:9: 1 Tes. 4:14; 1 Tim. 1:15; Hebr. 6:1 s.; 1 Joh. 5:5). Eri kohdat eivät ole järjellä toisistaan johdettavissa, vaan ne on etsittävä Raamatusta. Nämä kohdat osoittavat myös, ettei voi olla uskoa paljaana ilman uskoa tiettyihin tosiasioihin, oppiin. Eri uskonkohdissakin voidaan puhua vielä pääasioista ja sivuasioista (Esim. Hebr. 8:1, Kristuksen ylimmäispapillisen viran pääkohta).

Jumalan lapsilla on vain yksi Mestari, Opettaja (Mat. 23:8), joka on ainoa Välimies Jumalan ja ihmisten välillä (1 Tim. 2:5). Hän on antanut itsensä lunnaiksi kaikkien edestä ja tahtoo, että jokainen tulisi tuntemaan totuuden, sen opin, jonka Hän on selvin sanoin ilmoittanut VT:n ja UT:n kirjoituksissa, ja siten omistaisi iankaikkisen elämän (1 Tim. 2:4-7; Joh. 20:31).

”…käskeäkseni eräitä kavahtamaan, etteivät vieraita oppeja opettaisi” (1 Tim. 1:3).