SELVITYS JUMALAN SEURAKUNNAN TOIMINNASTA TURUSSA

 

Sunnuntaina 28. päivänä helmikuuta 2010 klo 16.00 aloitimme toiminnan uudessa kokouspaikassa, Läntinen Pitkäkatu 33. 20100 Turku.  Osoitteessa kokoontuu Jeesuksen verellä lunastettu Jumalan seurakunta. = 1 Kor. 12:27. 1 Tess. 2:14. Olemme uudestisyntyneet Pyhästä Hengestä! Joh. 3:3-5. Ja parannusta tehden meidät on kastettu upottamalla vedessä Jeesuksen Kristuksen Nimeen. Apt. 2:38.

Opinlähteemme on Raamattu ja sen esittämä apostolinen usko alkuperäisessä muodossaan.

Jos sattuisi tilanne, että joku opettaisi kokouksessamme ohi Raamatun, niin sellainen ei olisi Jumalan seurakunnan oppia. Seurakunnan oppi ei määrity sen mukaan, mitä vajavaiset ihmiset kokouksessa puhuvat. Opetuksemme lähde, Raamattu, ei muutu!

JA HUOM! Jumalan seurakunnassa ei ole ns. ideologista sananopettajaa (opin suuntauksesta päättäjää), joka olisi oikeutettu vaatimaan hänen opetuksiaan noudatettaviksi. – Esim. Luterilaisessa kirkossa on ideologisena opettajana Luther.    Emme tahdo edes mainita ihmisnimiä tai uskonsuuntia, paitsi ne, jotka ovat Raamatun sivuilla. Ihmisistä puhuminen ei rakenna!

 

Raamatullisessa seurakuntatoiminnassa opettajan viran saaneiden veljien tulee opettaa uskovaisia pysymään apostolien ja profeettain opetuksissa, alkuperäisessä kristinuskossa, ei omissa tai oppi-isiensä ihmisopeissa. Efes. 2:19-22 ja 4:11-15.    Opetuksesta vastaavien veljien kanssa tulee voida neuvotella (Huom! Matt. 18:15-17) ja opettajien tulee sallia, että, että heidän opetuksiaan arvostellaan ja koetellaan. Sen voivat tehdä toiset sanan opettajat.

Jokaisen on tunnustettava, että opetamme Raamatun asioita vajavaisesti, sen mukaisesti, miten kukin olemme kyenneet omaksumaan Pyhältä Hengeltä. Vajavaisesta opetuksestamme huolimatta seurakunnan oppi on se, mikä on Raamatussa.
Jumalan seurakunnan toiminta ja opetus ei siis perustu tämän ajan ihmisten mielipiteisiin; eikä heidän yhteisesti tekemiinsä päätöksiin tai kirjoitettuihin uskontunnustuksiin. Opinmäärityksiä ei ollenkaan tule laatia. Meidän uskontunnustuksemme on jo kirjoitettu. Se on Raamattu. ”Ei yli sen, mikä on kirjoitettu!” 1 Kor. 4:6 ja Ilm. 22:18,19.
Toimintamme rakentuu ”apostolien ja profeettain perustukselle, kulmakivenä itse Kristus Jeesus” (Efes.2:20/ 1 Kor. 3:11). Tällä opetuksella Raamattu tarkoittaa, että Jeesuksen itsensä tulee olla tässä omassa seurakunnassaan kaiken opetuksen lähde ja perusta. Hän antoi opetuksensa alkuajan apostoleille: ”kuinka me voimme päästä pakoon, jos emme välitä tuosta niin suuresta pelastuksesta, jonka Herra alkuaan julisti ja joka niiden vahvistamana, jotka olivat sen kuulleet, saatettiin meille, kun Jumala yhdessä heidän kanssaan todisti tunnusmerkeillä ja ihmeillä ja moninaisilla väkevillä teoilla ja jakamalla Pyhää Henkeä tahtonsa mukaan? (Hebr. 2:3-4). ”Hän johdattaa teidät kaikkeen totuuteen.” Joh. 16:13.

 

Alkuseurakunta sai siis oppinsa Jeesukselta. Opetuslapset lähtivät levittämään sitä sanomaa. Mk. 16:15-20. Kaikki uudet uskoon tulleet ohjattiin sisälle tähän Jumalan hyvään suunnitelmaan: ”…He pysyivät apostolien opetuksessa..” (Apt. 2:42). Samassa linjassa meidänkin tulee pysyä loppuun asti. Noudatamme apostoleilta perimäämme uskoa! Olemme Turussa Jeesuksen ja HÄNEN opetustensa ympärille kokoontunut lauma, ”jotka avuksi huutavat Herramme Jeesuksen Nimeä!” (1 Kor. 1:2) ilman muita nimiä.

 

Kaikki uskonnolliset ihmisopit on hylättävä. Kirkkojen- ja kirkkoisien tms. ihmisopetukset eivät ole meidän seurakuntamme opetuksia. Olemme palanneet opissa ja elämässä aikaan, jolloin kirkkoja ei vielä ollut!

Seurakunta kaikkine oppeineen oli valmis noin vuonna 100 jKr. Senaikainen tilanne on meidän linjamme Turun Läntisellä Pitkäkadulla tapahtuvassa Jumalan seurakunnan toiminnassa. Se vastaa Apt. 19:9. mainittua ”Tyrannuksen koulua”, jossa vääristä piireistä irrotetut uskovat kokoontuivat.

 

Jumalan Sanan opetusta ei tule yrittää soveltaa apostolisen ajan jälkeen syntyneiden uskonsuuntien sisälle. HUOM!!! – Tässä karkea esimerkki: Luterilaisesta kirkosta ei tulisi Jumalan seurakuntaa, vaikka sinne ahdettaisiin kaikki raamatulliset opit. Alkuperäinen Jumalan seurakuntahan ei ollut luterilainen kirkko. Luterilaisuus syntyi 1500 vuotta meidän seurakuntamme jälkeen. Se on katolisen kirkon lahko.

Meidän on pidettävä apostolinen usko alkuperäisten raamien sisällä ilman epäraamatullisia ja uskovia toisistaan erottavia nimikylttejä. Muussa tapauksessa oikea opetuskaan ei ole raamatullista. Oikea opetus on kokonaan Oikeaa Totuutta vasta sovellettuna raamatullisen seurakunnan käytäntöön. Sanojen ja tekojen tulee pitää yhtä raamatullisten raamien sisällä!  =  Yksi seurakunta yhdellä paikkakunnalla. Tiitus 1:5. Ilm. 1:11. ym.
Jumalan seurakunnan sisällä toimii apostolinen oppi rakkauden kautta vaikuttavassa uskossa.


”… Kaikki katkeruus ja kiivastus ja viha ja huuto ja herjaus, kaikki pahuus olkoon kaukana teistä. Olkaa sen sijaan toisianne kohtaan ystävällisiä, hyväsydämisiä, anteeksiantavaisia toinen toisellenne, niin kuin Jumalakin on Kristuksessa teille anteeksi antanut” (Efes. 4:29-32).  Joh. 13:34-35. 17:23.

 

Nämä opetukset pätevät Sinunkin paikkakunnallasi!

 

W.L.