SEURAKUNTA VAI BAABEL

"Tämä salaisuus on suuri; minä tarkoitan Kristusta ja seurakuntaa" (Ef 5:32).
"Ja hänen otsaansa oli kirjoitettu nimi, salaisuus: 'Suuri Babylon, maan porttojen ja kauhistuksien äiti'" (Ilm 17:5).

Seurakunta ja Baabel, siinä kaksi suurta salaisuutta ja vastakohtaa: seurakunta, Kristuksen morsian, ja Baabel, antikristuksen morsian. Mitkä valtavat vastakohdat astuvatkaan tässä eteemme! Kristuksen seurakunta on parhaillaan valmistusvaiheessa, sillä Karitsan häät alkavat pian. Siksi Pyhä Henki huutaa: "Iloitkaamme ja riemuitkaamme ja antakaamme kunnia Hänelle, sillä Karitsan häät ovat tulleet, ja Hänen vaimonsa on itsensä valmistanut" (Ilm 19:7). Mutta samalla kun Kristuksen seurakunta valmistautuu, valmistautuu myös toinenkin "seurakunta", joka kantaa nimeä kreikaksi "Babylon" ja hepreaksi "Baabel". Tarvitsemme hengen silmää ja erikoista taivaallista silmävoidetta nähdäksemme "Baabelin" salaisuuden. Sillä kaikessa suuri vastustajamme, saatana, matkii Jumalaa. Lue Ilm 19:20; 20:1,2.

"Ja tuli yksi niistä seitsemästä enkelistä, joilla oli ne seitsemän maljaa, ja puhui minulle sanoen: 'Tule, minä näytän sinulle sen suuren porton tuomion, joka istuu paljojen vetten päällä, hänen, jonka kanssa maan kuninkaat ovat haureutta harjoittaneet ja jonka haureuden viinistä maan asukkaat ovat juopuneet'" (Ilm 17:1,2).

Uskoton nainen saa nimen "portto". Silloin, kun Karitsan morsian antautuu toiselle, se ei ole enää puhdas morsian, ja luopumuksensa tähden se saa porton nimen. Ja lopunajan kristillisyys on kulkeutumassa aimo askelin tätä kauheaa luopumusta kohden. Meidän tulee siis valvoa ja tarkkailla aikaa ollaksemme selvillä ajasta, jossa elämme.

Pysähdymme nyt hetkeksi tarkastamaan suuren Baabelin salaisuutta.

Nainen istuu paljojen vetten päällä
Samassa yhteydessä Johannekselle selitettiin paljojen vesien merkitys. "Ja hän sanoi minulle: 'Vedet, jotka sinä näit, tuolla, missä portto istuu, ovat kansoja ja väkijoukkoja ja kansanheimoja ja kieliä...'" (Ilm 17:15).

Siis aivan päinvastoin kuin Karitsan seurakunta, joka lepää Kristus kalliolla, Baabel istuu kansojen päällä. Suuret kansanmassat ovat sitä kannattamassa. Ei ole puhettakaan, että ne olisi ostettu maasta ja kansoista ja kansanheimoista ja että ne olisivat pesseet vaatteensa ja valkaisseet ne Karitsan veressä, niin kuin Karitsan seurakunta. Ilm 7:9-14. Kansat pesemättöminä ja muuttumattomina ovat kannattamassa tätä suurta Baabelia; eikä peto sallisikaan mitään sellaista "seurakunnaltaan".

Nainen istuu helakanpunaisen pedon selässä
Sen lisäksi, että nainen istui paljojen vetten päällä, hän istui myös punaisen pedon selässä. Peto - valtiollisen mahdin symbooli - kannattamassa naista, suurta Baabelia, siinä ihmeellinen näky! Luopunut ja uskoton "morsian" istumassa pedon selässä, valtiollinen mahti sulkenut Jeesuksen seurakunnan suojelukseensa! Kuka alkuseurakunnan apostoleista olisi mitään tällaista voinut uskoa. Kun apostolit Paavali ja Pietari saivat virua vankiloissa, ei varmaan heidän mieleensäkään tullut ajatus, että heidän muistopatsaansa kerran komeilisi mahtavien kirkkojen huipulla. Mutta Jumalan tulen sammuttua seurakunnasta ilmestyi sinne vieraan tulen kantajia. Hengen välittömän vaikutuksen tilalle astui yhä enemmän kirkko-oikeus, vakinaiset virat ja ulkonaisten uskonnollisten auktoriteettien ja kaavojen etsiminen. Marttyyrien veri ei ollut vielä ehtinyt kuivua, kun vastustajamme kääntyi suopeaksi kristillisyydelle. Saatana pukeutui valkeuden enkeliksi ja astui kärsivän seurakunnan suojelijaksi. Sattuvasti historioitsija kuvaa tätä vaihetta:

"Mutta niin pian kuin Konstantinuksesta oli tullut koko valtakunnan herra, täytyi hänen määrätä kantansa. Aivan varmaan oli hänen myötätuntonsa alusta alkaen Areioksen, paremmin maallikkotajuisen opin puolella. Hän käytti kuitenkin samaa taktiikkaa kuin donatolaisessa riidassa: hän työnsi piispoja edellänsä saadakseen itselleen selväksi, mikä puolue parhaiten tekisi mahdolliseksi yhtenäisen kirkon; sitten hän tahtoi itse ratkaista asian hänestä riippuvan synodin avulla. Hänen kaikessa uskottu kirkollinen neuvonantajansa Hosius lähetettiin Aleksandriaan v. 324, välittämään rauhaa tai koettelemaan maaperää riita-alueen polttopisteessä. Hosiuksen rauhanvälitys epäonnistui. Mutta Hosiuksen neuvosta kutsui Konstantinus valtakunnan kaikki katoliset piispat kokoukseen Bithyniassa sijaitsevaan Nikeaan v. 325. Siten syntyi ensimmäinen valtakunnansynodi, ekumeeninen kirkolliskokous. Tämä laitos oli ensimmäinen oikeudellinen elin koko kirkkoa varten, ilmaus sen ulkonaisesta yhteydestä ja viime kädessä ratkaiseva dogmaattinen auktoriteetti. Mutta Nikean kautta nämä synodit muodostuivat viime kädessä myöskin elimeksi, jonka avulla valtio käytti valtaansa kirkossa" (Holmquistin Kirkkohistorian I osa, siv. 210-211).

Mutta varsinaisena Rooman valtiokirkon syntymähetkenä pidettäneen v. 380. Näin parissa, kolmessa vuosisadassa oli ihanasta Jeesuksen Kristuksen seurakunnasta tullut maallisen mahdin suojelema, mutta myös sen määräysvallan alainen porttokirkko. Kehitys ei tässä kohden ole kulkeutunut parempaan, vaan pahempaan päin. Me voimme todeta, että valtio ja kirkko ovat liittyneet toisiinsa erottamattomin sitein. Nainen istuu sekä kansojen että pedon selässä.

Nainen istuu seitsemän vuoren päällä (9. jae)
Naisella oli myös kaupungin nimi (17:18 ). Lue 18:10. Kaupunki, jolla on seitsemän vuorta. Ei varmaan Johannes voinut Patmosluodolla näkyä katsellessaan kuvitellakaan, että jo silloin mahtava Rooman valta tulisi säilymään ja erikoisesti siitä tulisi kehittymään maailman valtava uskonnollinen mahti, joka istuu pedon selässä ja kansojen päällä. Me, lopun ajan seurakunta, voimme hämmästyksemme todeta, että tämä on toteutunut tosiasia.

Nainen, luopunut seurakunta, kantaa kaupungin nimeä. Rooma, joka on rakennettu seitsemän kukkulan päälle, on tämän päivän mahti uskonnollisessa maailmassa. Syntymähetkestään (v. 380) alkaen se on hallinnut maailmaa.

Tosin sen keskeltä on noussut yksi ja toinen, sellaiset nimet kuin Luther, Huss ja monet muut, jotka ovat korottaneet äänensä kirkon petosta ja valheellisuutta vastaan, mutta heidän äänensä on ollut hyttysen ääni, sillä se on hukkunut suureen kansojen mereen.

Elämme kahdennenkymmenennen vuosisadan korkealle kehittynyttä elämää. Maailma kerskaa tieteestä, sivistyksestä ja oppineisuudestaan. Mutta Rooman kirkko hallitsee yhtä valtavalla voimallaan kuin konsanaan ja pitää ihmisiä suuressa hengellisessä pimeydessä. Ei tarvitse kuin kurkistaa sisälle mahtavaan kirkkoon, jossa papit liturgioineen, sielunmessuineen ja uhrisavuineen jatkavat keskiajan hengellisessä pimeydessä jumalanpalveluksiaan.

Ei tule löytymään mahtia, joka uskaltaisi korottaa ääntänsä tätä pimeyttä ja eksytystä vastaan. Päinvastoin eri kirkkokunnat ovat yhä enemmän kulkeutumassa suuren äitikirkon helmaan. Ja Vatikaanissa soitetaan edelleen säveltä: "Tuhlaajapoika, vieraalta maalta", joka tahtoo sanoa, että kaikki muut kirkot ovat luopuneet emäkirkosta, ja heidän tulee tuhlaajapoikina palata takaisin.

Luulisi Jumalan sanan valon jo niin loistavan, että ihmiset kaikkialla näkisivät Rooman kirkon eksytyksen. Sen kiirastulioppi kerää kuitenkin valtavia rahasummia, kun ihmiset kuolleiden omaistensa puolesta pyytävät sielunmessuja, toivossa, että nämä pääsevät pois tuonelan tulesta, kun papit rukoilevat ja uhraavat suitsutusta heidän edestään. Oi, pimeyttä kahdennenkymmenennen vuosisadan keskellä! Tämä on kuitenkin järkyttävä tosiasia, ja jollei Jumala anna meille silmävoidetta, niin ei siinä edes nähdä mitään pahaa.

Nainen on juottanut maan asukkaat haureutensa viinillä
Syy, että ihmiset eivät huomaa mitään vikaa tämän suuren kirkon valtavassa eksytyksessä, on siinä, että he ovat juopuneet sen haureuden viinistä. Ihminen on valmis vaikka vereen asti taistelemaan uskonnon puolesta, kun hänet vain ensin saadaan juovutettua vihan viinistä. Kansat ovat monesti suuria massoja, joita voidaan viedä mihin tahansa, kun heidät vain määrätyn propagandan ansiosta on saatu määrättyyn mielentilaan. Ja kun he eivät tahdo uskoa totuuteen, Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen. 2Tess 2:10,11.

Jeesus Kristus on vuodattanut maan päälle Pyhän Hengen ihanaa viiniä ja tahtoo täyttää seurakuntansa tällä elämällä. Vastakohtana tälle on peto vuodattanut vihan ja haureutensa viinin, jolla se on juovuttava kaikki kansat. Me voimme todeta, että vaikka ihminen vielä järjellään ymmärtäisi asioita, niin merkillinen side sitoo hänet kuitenkin tähän suureen Baabeliin. Vieläpä Herran nimeä tunnustavienkin keskuudessa saa havaita samaa henkeä. Ei ole helppoa irtaantua ja lähteä ulkopuolelle leirin.

Merkillinen side, joka sitoo, ja käsittämätön voima, joka hallitsee, on isien perinnäissäännöt ja ajan valtava henki. Siinä tekijöitä, joiden keskellä tarvitaan erikoista armoa ja taivaallista silmävoidetta, jotta silmät avautuisivat.

Nainen oli juovuksissa pyhien verestä
Ei riittänyt, että nainen oli juovuttanut kansat ja että maan kuninkaat hänen kanssaan haureutta harjoittivat, vaan hän itse oli juovuksissa - juovuksissa pyhien ja Jeesuksen todistajien verestä. Se oli jo apostoli Johanneksellekin enemmän kuin hän jaksoi käsittää, ja siksi hän sanoi: "Nähdessäni hänet minä suuresti ihmettelin" (Ilm 17:6).

Kuinka voi olla mahdollista, että nainen - luopunut seurakunta - oli juopunut pyhien verestä? Historian veriset lehdet voivat kuitenkin meille todistaa tämän olevan järkyttävää todellisuutta.

Jeesuksella Kristuksella on kaikkina aikoina ollut maan päällä joukko, joka ei ole henkeänsä rakastanut, vaan on ollut valmis todistamaan uskonsa verellään. Mutta veren vuodattajana ei ole ollut vain joku julma hallitsija, keisari Nero, tai joku muu, vaan useimmissa tapauksissa juuri mahtava Rooman kirkko. Oikeaoppinen kirkko poltti v. 1415 Johannes Hussin vääräoppisena kerettiläisenä. Noin sata vuotta myöhemmin sai Hieronymus Savonarola, eräs keskiajan pyhitetyimpiä ja hurskaimpia miehiä, astua yhdessä kahden toverinsa kanssa hirsipuuhun ja elävältä poltettavaksi.

Katolinen kirkko ei hyväksynyt tätä "vääräoppista" kerettiläistä. Hänen kohtikäyvät saarnansa olivat liikaa irstaille papeille ja piispoille. On järkyttävää lukea marttyyrihistorian verisiltä lehdiltä näiden sankarien marttyyrikuolemasta.

Johanneksen näky Patmoksella on toteutunut, ja se tulee toteutumaan vielä niin kauan kuin Mestarimme elävä seurakunta maan päällä taistelee. Nainen on ja tulee olemaan juovuksissa pyhien verestä. Meidän ei pidä erehtyä luulemaan, että kahdennenkymmenennen vuosisadan sivistys olisi muuttanut naisen, tuon suuren porton, mieltä. Silloin, kun seurakunta on maallistunut ja menettänyt voimansa, antaa peto sen olla rauhassa, nukkua rauhassa. Mutta jos Kristuksen seurakunta herää valvomaan ja alkaa tehdä niitä ensimmäisiä tekoja, niin vainot eivät ole kaukana.

Tarvitsemme todella silmävoidetta nähdäksemme suuren Baabelin salaisuuden, ettemme alkaisi sen kanssa haureutta harjoittaa. Se puhe, että nyt ei Jeesuksella Kristuksella olekaan maan päällä seurakuntaa, joka alkuseurakunnan tavalla olisi leirin ulkopuolella, ei ole totta. Voimme olla vakuuttuneita siitä, että niinkuin Eliaan aikana oli miehiä, jotka eivät olleet notkistaneet polviaan Baalille, on lopun aikanakin Jeesuksellakin oleva uskollisia seuraajia, jotka henkeään rakastamatta ovat valmiit seuraamaan Karitsaa, mihin ikinä Hän menee.

Nainen oli puettu purppuraan ja helakanpunaan (4. jae).
Tässä astuu eteemme jälleen yksi niistä monista tuntomerkeistä, jotka naisella on. Hänet on puettu purppuraan ja helakanpunaan ja koristettu kullalla, jalokivillä ja helmillä. Kuinka erilailla puettu tämä suuri Baabel onkaan kuin Karitsan morsian! Jälkimmäisestä sanotaan: "Ja hänen annettiin pukeutua liinavaatteeseen, hohtavaan ja puhtaaseen: se liina on pyhien vanhurskautus" (Ilm 19:8 ). Mikä valtava ero! Toinen puettu purppuraan ja koristeltu kullalla ja jalokivillä, toinen puettu yksinkertaiseen, mutta puhtaaseen liinavaatteeseen ja koristeltu Mestarimme antamilla Hengen lahjoilla.

Kun astumme sisälle mahtaviin kirkkoihin, niin eteemme astuu mykistyttävä näky. Oi, sitä loistoa, kullan ja jalokivien paljoutta! Kattokupolista alkaen toinen toistaan hienompia ja kaalliimpia maalauksia! Alttarit verhottu purppuraan ja helakanpunaan! Jalokivikoristeiset kattokruunut ja kultaan hukkuvat saarnatuolit! Ei ihme, että sielullinen ihminen mykistyy tämän näyn edessä. Kun tunnelmaa vielä lisää hiljainen, mahtavien urkujen hyminä ja himmeästi, eri valoin valaistu kirkko, on vaikutus todellakin täydellinen. Jos mikä, niin tämä miellyttää uudestisyntymätöntä ihmistä.

Kuinka toisin on Kristuksen seurakunnalla. Katakombeissa, pommisuojissa, ladoissa, yksinkertaisissa rukoushuoneissaan se kokoontuu Herraansa ylistämään. Ei ole loistoa ja kauneutta. Ja tämän vuoksi monet eivät uskalla edes sisälle astua, koska heidän mielestään heidän (olematon) kunniansa kärsisi siitä.

Emme puhu sairaissa aivoissa kokoon kyhättyjä mielikuvituksia, vaan tämän päivän todellista elämää. Nainen, tuo suuri portto, seurakunnan vastakohta, istuu vieläkin mahtavana pedon selässä, puettuna valtavaan loistoon. Se käy kauppaa monenlaisilla tavaroilla, mutta erikoisesti sanotaan sen käyvän kauppaa ihmissieluista. Ilm 18:11-13.

Niin kuin peto on valtiollinen mahti, on "Baabel" suuri hengellinen mahti. Seurakunta on alamainen Kristukselle (Ef 5:24). Nainen, suuri portto, on alamainen pedolle. Kristuksen seurakunnan jäsenet on Jeesuksen veren kautta erotettu maailmasta ja uudestisyntymisen kautta liitetty Vapahtajaan. "Baabelin" jäsenet ovat kootut kansoista, suurista massoista. Jäsenensä se on katsonut parhaaksi ottaa jo silloin, kun ihminen ei tiedä hyvää eikä pahaa. Ja kuten Jeesuksen Kristuksen seurakunnan jäsenet ensin (uskoon tultuaan) ottavat kasteen (Apt 2:41), samoin tämäkin liittää jäsenensä kasteen kautta yhteyteensä. Ihmissieluista käydään suurta kauppaa.

Sen jumalanpalvelukset ovat sielullista ihmistä miellyttäviä. Kaikki ristin pahennus on poistettu. Paavali sanoo, että "heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman" (2Tim 3:5). Suuri maailma ei näe siinä mitään pahaa. Mutta kauheinta asiassa on, kun jumalinenkaan maailma ei näe tässä mitään vaaraa. Monet protestanttiset kirkot ovat aimo askelin kulkeutumassa suuren äitikirkon helmaan. Alttaritauluihin ja kirkkojen loistoon kiinnitetään suurempaa huomiota kuin ihmissielun pelastukseen. Katolisen kirkon muodot voittavat yhä enemmän alaa toistenkin kirkkojen jumalanpalveluksissa. Messut, liturgiat ja pappien komeat kaavut ovat tärkeämmät kuin pelastumattomien sielujen hätä.

Tämän päivän maailma tarvitsisi vielä Johannes Hussin ja Hieronymus Savonarolan kaltaisia rohkeita miehiä, miehiä, jotka uskaltaisivat koroittaa äänensä jumalatonta jumalisuutta vastaan ja paljastaa maan porttojen ja kauhistusten äidin iljettävyyden. Jos tällaisia miehiä löytyisi, voisi heidän kohtalonsa olla sama kuin Hussin ja Savonarolan sekä muiden marttyyrien. Näitä miehiä ja naisia tarvitsisi tämä lopun ajan muotojumalinen ja jumalisuuden ulkokuoren omaava kristillinen maailma, sillä tuhat kertaa helpompaa on pelastua synnistä ja maailmasta, kuin petollisesta muotojumalisuudesta. Ja kuitenkin hukkuu muotojumalinen samalla tavalla kuin synneissään rypevä syntinenkin.

Mikä on elävän Jumalan seurakunnan asema?
Meidän eteemme astuvat uudelleen ja uudelleen nämä kaksi salaisuutta: Seurakunta ja Baabel. Emme voi välinpitämättöminä ummistaa silmiämme näille Raamatun suurimmille totuuksille. Meidän on ratkaistava näiden kahden välillä: Jeesus Kristus vai Barabbas? Seurakunta vai Baabel? Molempia emme voi valita. Tarvitsemme silmävoidetta, jotta tarpeeksi selvästi huomaisimme näiden kahden eron.

Suhteemme Baabeliin
Jumala ei ole jättänyt kansaansa epätietoisuuteen siitä, miten meidän tulee suhtautua tähän suureen Baabeliin. "Ja minä kuulin toisen äänen taivaasta sanovan: 'Lähtekää siitä ulos, te Minun kansani, ettette tulisi hänen synteihinsä osallisiksi ja saisi tekin kärsiä hänen vitsauksistansa. Sillä hänen syntinsä ulottuvat taivaaseen asti, ja Jumala on muistanut hänen rikoksensa'" (Ilm 18:4,5).

Jumalan seurakunnalla ei siis ole mitään osaa eikä erää tämän naisen kanssa. Sana osoittaa selvästi meidän asenteemme ja se on: ulkopuolella leirin. "Niin menkäämme siis hänen tykönsä 'ulkopuolelle leirin', hänen pilkkaansa kantaen" (Hebr 13:13).

Myös apostoli Paavalin kautta on linjat vedetty selviksi ja suoriksi, ja ne kuuluvat näin: "Ja miten sopivat yhteen Kristus ja Beliar? Tai mitä yhteistä osaa uskovaisella on uskottoman kanssa? Ja miten soveltuvat yhteen Jumalan temppeli ja epäjumalat? Sillä me olemme elävän Jumalan temppeli, niin kuin Jumala on sanonut: 'Minä olen heissä asuva ja vaeltava heidän keskellään ja oleva heidän Jumalansa, ja he ovat Minun kansani'. Sen tähden: 'Lähtekää pois heidän keskeltänsä ja erotkaa heistä, sanoo Herra, älkääkä saastaiseen koskeko; niin Minä otan teidät huostaani ja olen teidän Isänne, ja te tulette Minun pojikseni ja tyttärikseni, sanoo Herra, Kaikkivaltias". (2Kr 6:15-18 ) .

Ei voi olla selvempää sanaa kuin luetut raamatunpaikat, jotka osoittavat Jeesuksen seuraajalle hänen suhtautumisensa suureen Baabeliin, maan porttojen ja kauhistusten äitiin. Tosin on meille samalla luvattu ulkopuolella leirin Jeesuksen häväistys ja pilkka, mutta sitähän Mestarimmekin sai kärsiä. Olisiko opetuslapsen asema parempi kuin Mestarin? Pois se meistä!

Heprealaiskirjeen kirjoittaja kuvailee muinaisten pyhien asemaa: "Toiset taas ovat saaneet kokea pilkkaa ja ruoskimista, vieläpä kahleita ja vankeutta; heitä on kivitetty, kiusattu, rikki sahattu, miekalla surmattu; he ovat kierrelleet ympäri lampaannahoissa ja vuohennahoissa, puutteenalaisina, ahdistettuina, pahoinpideltyinä - he, jotka olivat liian hyviä tälle maailmalle -; he ovat harhailleet erämaissa ja vuorilla ja luolissa ja maakuopissa" (Hebr 11:36-38 ).

Nytkö lopun ajan Jumalan seurakunta olisi maineessa ja ulkonaisessa hyvinvoinnissa? Jos näin on, voimme vakavasti kysyä, onko suola käynyt mauttomaksi, ja millä se saadaan suolaiseksi? Olemmeko kuin Efraim, sekoittuneet kansojen sekaan, ja syövätkö muukalaiset voimamme? Nämä ovat kysymyksiä, jotka Jeesuksen seuraajien kannattaa tehdä itselleen ja toisille.

Moni pelkää lähteä ulkopuolelle leirin, kun ei tiedä, kuinka sitten käy. Jumala on kuitenkin erikoisesti luvannut siinä tapauksessa, että lähdemme ja eroamme Baabelin kristillisyydestä, ottaa meidät huostaansa, ja me tulemme Hänen pojiksensa ja tyttäriksensä. Totisesti ei ole meillä syytä pelkoon, kun kerran itse taivaan Jumala lupaa pitää meistä huolen. Olemme varmasti varmemmassa turvassa kuin suuren Baabelin huostassa ollessamme. Siksi, sinä Karitsan morsian, älä pelkää rohkeasti astua ulkopuolelle leirin, sillä ei meillä kuitenkaan ole täällä pysyväistä kaupunkia. Ulkopuolella leirin ei tarvitse minkään sovinnaisuuden pohjalla sovitella eri käsityksiä kuin palapeliä, jotta saisi ne sopimaan yhteen, vaan kuuliaisena voi sokeasti totella Jumalan Sanaa ja samalla valvoa, että puku säilyisi puhtaana Mestarimme tulemukseen asti.

Siksi ottakaamme vaari Jumalan Sanan selvääkin selvemmästä kehoituksesta: "Lähtekää siitä ulos, te Minun kansani, ettette tulisi hänen synteihinsä osallisiksi ja saisi tekin kärsiä hänen vitsauksistansa" (Ilm 18:4).

Lopullinen päämäärä
Molemmat, sekä seurakunta että Baabel, kehittyvät lopullista päämääräänsä kohden. Kumpikin on vielä kehitysasteella. Suuri Baabel kehittyy lopullista tuhoaan kohti. Siitä Sana sanoo selvästi: "Ja hän huusi voimallisella äänellä sanoen: 'Kukistunut, kukistunut on suuri Babylon ja tullut riivaajain asuinpaikaksi ja kaikkien saastaisten henkien tyyssijaksi ja kaikkien saastaisten ja vihattavain lintujen tyyssijaksi'" (Ilm 18:2).

Vain määrättyyn aikaan asti se eksyttää kansoja ja juottaa niitä haureutensa vihan viinillä. On tuleva päivä, jolloin Jumala kostaa hänelle kaiken sen, mitä se Karitsan seurakunnalle on tehnyt. Lue Ilm 14:8; 16:19; 18:1-24. Ja ihmeellisintä asiassa on, että peto, jonka selässä nainen on istunut, tulee riisumaan hänet paljaaksi ja alastomaksi. Ilm 17:16,17. "Niiden kauppiaat, ne, jotka rikastuivat tästä kaupungista, seisovat loitolla kauhistuen hänen vaivaansa, itkien ja surren, ja sanovat: 'Voi, voi sitä suurta kaupunkia, joka oli puettu pellavaan ja purppuraan ja helakanpunaan ja koristettu kullalla ja jalokivillä ja helmillä, kun semmoinen rikkaus yhdessä hetkessä tuhoutui!'" (Ilm 18:15,16). "Ja väkevä enkeli otti kiven, niin kuin suuren myllynkiven, ja heitti sen mereen sanoen: 'Näin heitetään kiivaasti pois Babylon, se suuri kaupunki, eikä sitä enää löydetä'" (Ilm 18:21).

Tämä on Baabelin lopullinen tuomio ja tuho. Tähän päättyy sen velhous ja eksytys. Jumala on pannut pedon sydämeen, että se itse riisuu porton alastomaksi ja on Jumalan vanhurskauden tuomioiden täytäntöön panija. Sinä päivänä paljastuu kaikille suuren Baabelin, maan porttojen ja kauhistusten äidin, sekä hänen tyttäriensä hengellinen petos. Vuosisatoja se olikin pitänyt pimeydessä kansoja ja eksyttänyt heitä hengellisellä velhoudellaan. Mutta nyt sen suuri tuomion päivä on koittanut. Kunnia siitä Jumalalle. Samalla Mestarimme seurakunta valmistuu, ei häviöön, vaan lopullista päämääräänsä varten.

Kun monet kyselevät: Onko nyt maan päällä olemassa täydellistä seurakuntaa? niin vastaamme: Ei suinkaan. Mutta on tuleva päivä, jolloin seurakunta täydellisenä ja puhtaana asetetaan Jumalan ja Karitsan eteen.

"Miehet, rakastakaa vaimojanne, niin kuin Kristuksin rakasti seurakuntaa ja antoi itsensä alttiiksi sen edestä, että Hän sen pyhittäisi, puhdistaen sen, vedellä pesten, sanan kautta, saadakseen asetetuksi eteensä kirkastettuna seurakunnan, jossa ei olisi tahraa eikä ryppyä eikä mitään muuta sellaista, vaan joka olisi pyhä ja nuhteeton" (Ef 5: 25-27). On koittava päivä, jolloin Kristuksen seurakunta asetetaan esiin täydellisenä, ilman tahraa ja ryppyä. Usein kuulemme täällä ulkopuolisten sanovan, että sekin seurakunta on sellainen. Mutta sinä päivänä ei siinä ole enää mitään sellaista. Kukaan, suurin vastustajamme saatanakaan, ei voi enää sormellaan osoittaa mitään sellaista, joka ei olisi täydellistä. Nyt vielä seurakuntaa valmistetaan, puhdistetaan ja hiotaan. Seurakuntarakennuksen ympärillä on "telineet" ja "sireeninnahkapeite", mutta pian ne poistetaan, ja morsiamen annetaan pukeutua puhtaaseen ja hohtavaan hääpukuun, joka on pyhien vanhurskauttamus. Viimeisetkin kyyneleet pyyhitään heidän silmistään, "eikä kuolemaa ole enää oleva, eikä murhetta eikä parkua eikä kipua ole enää oleva, sillä kaikki entinen on mennyt" (Ilm 21:4).

"'Tule tänne, minä näytän sinulle morsiamen, Karitsan vaimon". Ja hän vei minut hengessä suurelle ja korkealle vuorelle ja näytti minulle pyhän kaupungin, Jerusalemin, joka laskeutui alas taivaasta Jumalan tyköä, ja siinä oli Karitsan kirkkaus; sen hohto oli kaikkein kalleimman kiven kaltainen, niin kuin kristallinkirkas jaspiskivi” (Ilm 21:9-11).

Syntiinlankeemuksessa ihminen kadotti Jumalan kirkkauden, mutta Jeesuksen Kristuksen sovintokuoleman kautta on Jumala antava sen hänelle takaisin, takaisin paljon suurempana ja kirkkaampana kuin konsanaan Eedenin paratiisissa. Ensimmäisellä ihmisellä ei koskaan ollut sellaista Jumalan kirkkautta, josta olisi sanottu, että "sen hohto oli kaikkein kalleimman kiven kaltainen".

Karitsan häät ovat alkaneet, ja Hänen morsiamensa seisoo valtaistuimen edessä. Mikä valtava näky! Koskaan ei järkemme voi täällä täysin käsittää tätä ihmeellistä hetkeä. Vajavaisuus on lakannut ja täydellisyys on alkanut. Jeesuksen Kristuksen sovintokuolema on saanut palkkansa täydellisenä. Seurakunta, monien kärsimysten ja vaivojen alla kulkenut, ulkopuolella leirin häväistystä kantanut, seisoo nyt kunnian ja kirkkauden kruunulla seppelöitynä. Idästä ja lännestä, etelästä ja pohjolasta, kaikkialta on seurakunta koottuna suureen hääjuhlaan. Se on näky, johon enkelitkin haluavat katsastaa. Kun Paavali, joka sai jo kurkistaa esiripun sisäpuolelle, kerran täällä alhaalla hengen silmin katseli tätä näkyä, huudahti hän: "Sillä minä päätän, että tämän nykyisen ajan kärsimykset eivät ole verrattavat siihen kirkkauteen, joka on ilmestyvä meihin"(Room 8:18 ).

Kristus ja seurakunta, halki loppumattoman iäisyyden, se on Jumalan iäinen salaisuus. Halleluja!

Vilho Soininen