Lapsuuteni perhe oli uskossa. Jossain vaiheessa vanhempieni uskonelämä kuitenkin hiipui. Kaipa mun vanhempani koko ajan uskonsa säilyttivät, mutta uskovien yhteys jäi ja maailma tuli tilalle. Mun isä alkoi jossain vaiheessa juomaan ja he erosivat, kun olin noin 12-vuotias. Mulla oli vaikea murrosikä. Aloin jo tosi nuorena juomaan aina silloin tällöin. Koulu mulla meni kuitenkin hyvin, niin ei kukaan oikein kiinnittänyt huomiota siihen, mitä vapaa-aikanani tein. Ja oli mulla joitain hyviäkin harrastuksia...

Lukion toisen ja kolmannen luokan välisenä kesänä pääsin kibbutsille Israeliin. Tapasin siellä israelilaisen miehen, joka tuli hyvin nopeasti mun perässä Suomeen. Sen kanssa me muutettiin yhdessä ylioppilaskirjoitusteni jälkeen Israeliin, missä asuin ensin tämän miehen kanssa ja sen jälkeen muuten vain yhteensä noin kolme vuotta. Israelissa aloin silloin tällöin juomisen lisäksi polttaa kannabista. Olin kuitenkin koko ajan töissä. En koko aikana Israelissa ollessani törmännyt yhteenkään uskovaan. Harkitsin jopa juutalaisuuteen kääntymistä. En oikeastaan ollut uskonnosta itsestään kiinnostunut, mutta olin kiinnostunut Israelin kansallisuudesta. Ja miesystäväni kanssa haaveiltiin kunnon juutalaisista häistä. Kääntyminen olisi kuitenkin ollut pitkä prosessi jonkun uskonnollisen naisen opetuksessa, mihin en loppujen lopuksi lähtenyt. Ero miesystävästäni oli mulle tosi tuskallinen kokemus. Olin ollut niin naiivi ja nuori. Mun sydämeni hajosi, kun kuulin hänen jatkuvasti pettäneen mua mun kavereiden kanssa. Luottamus ihmisiin lyötiin lyttyyn.

Jossain vaiheessa tulin käymään Suomessa ja löysin baarista itselleni seuraavan miehen. Hänen kanssaan me poltettiin sauhua aika paljon ja kasvatettiin itsekin kannabista vaatekaapissa. Opiskelin matkailualan tutkintoon ja kävin töissä. Vapaa-aikanani en tehnyt juuri muuta, kuin baarittelin ja kotona ollessa polteltiin. Välillä ajattelin lopettaa juomisen ja polttelun kokonaan, mutta aina mä löysin itseni taas dokailemasta jostain. Kouluunkin mennessäni välillä söin aamulla gramman verran hasista. Sit oli hauskaa, kun se koulupäivän aikana alkoi hiljalleen vaikuttaa. Oon aina tuntenut itseni yksinäiseksi, enkä ole uskonut kenenkään välittävän. Olin aika mustasukkainenkin, koska pidin kaikkia muita niin paljon itseäni parempina. Mulla oli tosi huono itsetunto, vaikka ei sitä ulospäin tainnut huomata. Sydämen rauhaa olin alkanut etsiä jo Israelissa asuessani. Hain sitä meditaatiosta ja joogasta, enkä välittänyt isäni kutsuista seurakuntaan. Hän oli saanut uudistua uskossa aika pian vanhempieni eron jälkeen. Kristinusko ja Jeesus näytti jotenkin paljon latteammalta kuin itämainen mystiikka. Mutta mun sisäinen tuska vain kasvoi. Mulla oli Bhagavadgita alustana, kun väsäilin jointteja ja sitä mä välillä poltellessani luin. Rauhaa en saanut. Päinvastoin olin todella ahdistunut ja pelkäsin illan ja yön tuloa. Välillä yksin nukkumaan mennessäni olin niin kauhuissani ja ahdistunut, että mun oli pakko ottaa diapameja tai jotain, että pystyin olemaan. Pillereillä välillä parantelin krapulaakin.

Jossain vaiheessa mun nuorin sisko tuli uskoon ja jostain syystä mä iloitsin sen puolesta tosi paljon. Muistan kirjeen, minkä sain siskoltani. Ulospäin mä näytin aina olevan vahva ja pärjäävän hyvin. Sisko kirjoitti: "Sä ehkä luulet, että sun ei tarvi tulla uskoon. Mutta kyllä sun tarvii." Muistan aina myös yhden tekstiviestin, minkä ennen niin sulkeutunut ja ujo narkomaanisiskoni lähetti: "Mä palan rakkaudesta Jeesukseen." Mun isä sai siis rukousapua. Ne varmaan rukoili seurakunnassakin mun puolesta. Aloin kiinnostua Raamatusta. Olin nuorempana lukenut sitä jonkin verran ja nyt aloin taas uudestaan lukea. Enkä voinut lopettaa, kun tunsin sydämessäni, että niiltä sivuilta mä voin löytää vapauden. Jossain vaiheessa lopetin kannabiksen polttelun kokonaan. Aloin rukoillakin ja yritin saada baarissa aikaan keskustelua Jumalasta. Rukoilin yhä enemmän ja kesällä vuosi ennen uskoontuloa paastosin muutaman päivän Raamattua lukien. Silloin mulla oli vähän parempi olla. Mä huusin: "Herra, Herra", mutta en tehnyt taivaallisen Isän tahtoa. Kyllä mä tiesin, miten monet ihmiset on tullut uskoon ja kaikki niiden elämässä on muuttunut, mutta ajattelin, että mä en ehkä kelpaa Jeesukselle. Muistan yhden unenkin, minkä näin noihin aikoihin. Unessa sanoin itkien: ”Entä jos mä en kelpaakaan?”

Rukoilin tuskissani ja pyysin saada tulla uskoon Jumalan tahdon mukaisella tavalla. Rukoilin myös elämääni ihmistä, jolle voisin kertoa kaiken, mitä mun mielessä oli. Tunsin paljon uskovia, mutta ajattelin, että ei ne varmaan ymmärrä mua... Raamattua luin koko ajan ja aloin käydä kokouksissakin useammin. Monesti pidättelin itkuani, kun laulettiin hengellisiä lauluja.

Tammikuussa noin puoli vuotta ennen uskoontuloani lopetin yhtäkkiä tupakan polttamisen. En ollut edes ajatellut lopettaa, kun se yhtäkkiä vain loppui. Kaipa se oli yksi Jumalan keinoista murtaa mua vielä syvemmältä. Olin todella kovaa maata sanan siemenelle. En millään olisi murtunut. Yritin antaa Jumalalle hyviä tekoja, elää kuin uskovat. En ymmärtänyt, että mun tulisi vain ottaa vastaan hänen armonsa. Luovuin kaikesta muiden uskontojen kirjallisuudesta ja I Ching korteista ja muusta sellaisesta. Koin ottaneeni askeleen oikeaan suuntaan. Mutta en tiennyt vielä, mistä kaikesta mun tulisi luopua. En tiennyt täydellisestä mielenmuutoksesta, minkä Pyhä Henki voi vaikuttaa.

Jumala oli tehnyt työtä mun sydämessäni ja antanut mun nähdä hyvyyttään, mikä veti mua parannukseen. Mutta edelleen mä olin ahdistunut ja peloissani. Lähdin Joensuun yliopistoon psykologian pääsykokeisiin. Mulla oli Raamattu mukana, mutta mun miesystäväni oli jo tosi kyllästynyt mun usko-juttuihin. Mentiin Joensuussa yhden kaverin tyköön majailemaan ja siellä mä tapasin Markon. Ei me silloin vielä puhuttu paljon mitään. Sain vaan tietää, että Marko oli entinen Jehovan todistaja. Pari sanaa vaihdettiin liittyen johonkin seurakuntiin, mutta mulle jäi sydämeen sellainen pakottava tarve ottaa Markoon uudelleen yhteyttä. Silloisen miesystäväni kanssa me oltiin  jo sovittu, että jätetään meidän juttu siihen... Taisi mennä pari kuukautta ennen kuin uskalsin ottaa Markoon yhteyttä. Soitin sille  ja alettiin kirjoitella sähköpostia toisillemme. Pystyin heti kertomaan kaiken kipuilustani uskonasioiden kanssa. Marko oli jo uskossa ja rohkaisi mua lähtemään uskon tielle. Annoin elämäni Jeesukselle kokonaan ja sain nähdä, miten ne kaikki mun pelkoni ja ahdistukseni väistyi pois. Markon esirukoukset oli mun tukena koko ajan, kun Jeesuksen edessä ymmärsin entisen elämäni saastaisuuden. Mun sydämen täytti uusi ilo ja rakkaus, kun sain aloittaa uuden elämän. Sain synnit anteeksi. Jeesus vaikutti uuden ihmisen syntymän. Mun isä kastoi mut ja Markon yhtaikaa ja noin puoli vuotta sen jälkeen mentiin naimisiin. Nyt meillä on ihana pieni tyttö. Kiitän Jumalaa kaikesta, mitä oon Häneltä saanut!!!

Kristiina Toivonen