HAUTAJAISVALHEET!

 

Hautajaisissa valehdellaan röyhkeästi! Saattoväelle vakuutetaan, että uskosta osaton, syntitilassaan kuollut vainaja pääsi Taivaan iloon, koska pappi siunasi hänet ja vainaja haudattiin muka siunattuun multaan. Papin siunausseremonialla ei kuitenkaan ole vähääkään tekemistä sielun Taivaaseen pääsemisen kanssa. Eikä multa ole sen siunatumpaa hautausmaalla kuin tien varressakaan!

Totta hautajaispuheissa on se, että Jumala on asettava jokaisen ihmisen eteensä tuomion päivänä. Silloin kysytään vain sitä, onko ihminen elämänsä aikana ottanut vastaan pelastuksen Jeesuksen verihaavoissa ja näin uudestisyntynyt Pyhästä Hengestä.

Ihmiseltä kysytään onko hän tunnustanut Jeesuksen Kristuksen Herrakseen ja syntiensä sovittajaksi sekä ottanut kasteen Herransa Nimeen. Mutta siellä tarkistetaan myös onko ihminen elänyt elämänsä julkisessa uskossa Jeesukseen:
”Joka häpeää minua ja minun sanojani, sitä Ihmisen Poika on häpeävä, kun Hän tulee…” (Luuk. 9:26).


”Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen Nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan” (Apt. 2:38).


”Jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on Hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut; sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan… Ei yksikään, joka Häneen uskoo, joudu häpeään” (Room.10:9-11).


Ellei ihmisen elämän kaaresta löydy edellä mainittuja asioita, niin hänet tuomitaan kadotukseen.
”Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu, mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen” (Markus 16:16).

Juhlavat hautajaiset ja kauniit puheet tai papin siunaamiset eivät auta ihmistä Taivaaseen. Kuoleman jälkeen ei mikään enää voi vaikuttaa ihmisen tilaan. Ilman Jeesusta kuoleva ihminen on ikuisesti kadotettu. ”Joka uskoo Häneen, sitä ei tuomita” (Joh. 3:18). ”Joka uskoo ja kastetaan ( = upotuskaste vedessä uskoon tulon ja parannuksen teon jälkeen), se pelastuu (pääsee Taivaaseen), mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen” (Markus 16:16).


Nämä ovat vakavia tosiasioita. Eivätkä tosiasiat muutu, vaikka niihin ei kukaan uskoisikaan.
”Joka ei ollut elämän kirjaan kirjoitettu, se heitettiin tuliseen järveen” (Ilm.20:15).


Me uskoon tulleet siirrymme kuolemamme hetkellä iloiten Paratiisiin. ”Me pääsemme lepoon, me, jotka tulimme uskoon…” (Hebr.4:3).
 – Oletko Sinä jo valmistautunut Taivasta varten? Onko Jeesus Sinun Herrasi? Ethän odota kuolemaasi valmistautumattomana, ilman Jeesusta? –

Mitä sanookaan Sinulle rakas lapsesi, puolisosi, äitisi tai isäsi viimeisellä tuomiolla? = ”Miksi et kertonut minulle, että on olemassa helvetti? Miksi et sanonut, että voin päästä Taivaaseen ottamalla vastaan Jeesuksen? Miksi, äiti? Miksi rakas lapseni? Nyt olen kadotettu, ikuisesti kadotettu. Jouduin helvettiin sinun välinpitämättömyytesi tähden.”

 

Rakas ystävä! Tee ratkaisusi vielä tänään. Tee se heti . Silloin Sinulla on oleva turva tuomiopäivänä. Uskoon tulleena voit auttaa lähimmäisesikin taivastielle.
Vain uskoon tulleet pääsevät Taivaaseen!
Usko Ylösnousseeseen Jeesukseen Kristukseen Raamatun opettamalla tavalla, niin sinä pelastut.
Jumala rakastaa Sinua! Sielunvihollinen vihaa sinua!

Weijo Lindroos

Puh. 040 556 32 97

E-mail: weijo.lindroos@pp.inet.fi

 

Hengellisiin kokouksiin voit tulla seuraavasti:

-         sunnuntaisin hengellinen kokous klo 16.oo

-         keskiviikkoisin keskusteluiltapäivä klo 14.oo – 18.oo

-         perjantaisin uskossa olevien rukoustunti klo 18.oo – 19.00.

 

Läntinen Pitkäkatu 33.

20100 Turku

Tervetuloa!

E-mail: Seurakunta@Jeesus-on-Herra.com