Uskonto
vai Jeesus?
Jeesus
Kristus, Jumalan Poika syntyi ihmiseksi kaksituhatta vuotta sitten kuollakseen
ristillä puolestamme. Sijaisuhrinsa kautta Hän toi ihmisille
mahdollisuuden vapautua synnin siteistä. Samoin Jeesus toimii meidän aikanamme:
Ristin uhri vapauttaa synnistä ja kuolemasta, mutta myös eksyttävistä
uskonnoista. Jeesuksen uhri Golgatan ristillä ansaitsi elämäämme Jumalan
rakkauden, joka ”ei iloitse vääryydestä, vaan iloitsee yhdessä totuuden
kanssa” (1.Kor.13:8).
Jeesus
on elävä Henkilö, kuningasten Kuningas ja herrojen Herra! Hän ei ole
uskonnollinen ideologia.
Uskontojen
avulla ei voida saavuttaa Jumalan mielisuosiota. Jumala on suunnitellut aivan
toisenlaisen Tien. - Jeesus sanoo: ”Minä olen Tie ja Totuus ja Elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun
kauttani” (Joh.14:6). Hän toi ihmiskuntaan vapauttavan elävän uskon, joka
on eri asia kuin uskonto!
Jeesus
ei missään vaiheessa kehottanut seuraajiaan perustamaan kirkkoa tai muita
uskontoja!
Uskonnon
ja elävän uskon ero onkin siinä, että ihminen on uskontojen perustaja ja
ylläpitäjä; elävän uskon perustaja ja ylläpitäjä on Jumalan Pyhä Henki !
Jeesus
perusti yhden ainoan seurakunnan, jonka tulee toimia sellaisenaan Hänen
takaisin tulemiseensa asti. Uskonsuunnat ovat ihmisten väärinkäsitys.
Sielunvihollinen
sallii mielihyvin erilaiset uskonnot. Se jopa käyttää niitä tarkoitusperiensä
toteuttamiseen: pitämään ihmiset erossa oikeasta Jeesuksesta. Tämä on
vakava erehdys ja suuri eksytys! Uskonto muotomenoineen on asetettu ihmisten
sydämissä sille paikalle, joka kuuluu elävälle Jeesukselle!
Kirkkojen
jeesus on pelkkä uskonnollinen ideologia!
Uskonnot
ovat sielunvihollisen keksimä KORVIKE ELÄVÄLLE USKOLLE. Uskonnoilla se
valheellisesti täyttää ihmisen kaipauksen Jumalan yhteyteen. Tässä se onkin,
ikävä kyllä, hyvin onnistunut.
Mutta
ihmisen sydämessä on tyhjä paikka Jumalaa varten. Sen paikan voi täyttää vain
yhteys oikean, elävän Jumalan kanssa.
Synti
erottaa Jumalasta! Jes. 59:1,2.
MITÄ
ON SYNTI ?
Se
on yhtä kuin olla erossa Jumalasta. Hänestä erossa oleva ihminen elää synnin
tilassa. Synnin tilasta johtuvat synnin teot. Mutta synnin tilan
vaihtuessa armon tilaan, ihminen saa Jumalalta lahjaksi uuden mielenlaadun,
”Kristuksen mielen” (1 Kor. 2:16). Uskoon tulleen mieli vetää
pyhitykseen, eikä hän enää tahdo elää synnissä!
Jumala
on oikeudenmukaisuudessaan täydellinen ja Pyhä. Hän ei voi antaa syntejämme
anteeksi rankaisematta. ”Synnin palkka on kuolema” (Room. 6:23). Mutta
tässä tulee vastaan armo: Jeesus otti päällensä meille kuuluvan rangaistuksen! Kiitos Jumalalle! Hän tahtoo
ja voi armahtaa syntisen!
–
Jumala
tahtoo uudestisynnyttää myös Sinut Taivaan kansalaiseksi. –
Uudestisyntyminen
eli uskoon tuleminen on sitä, että ihmisen sisin henki (persoonallisuuden
keskus) herää ja sinne tulee uusi Elämä Pyhän Hengen myötä. Tätä
Raamattu nimittää uudestisyntymiseksi : ”Joka ei synny uudesti ylhäältä,
se ei voi nähdä Jumalan Valtakuntaa” (Joh. 3:3-5). - - - ”Jos joku on
Kristuksessa, niin hän on uusi luomus; se, mikä on vanhaa, on kadonnut, katso
uusi on sijaan tullut” (2 Kor. 5:17). Vanhan sisälle on syntynyt uusi
ihminen!
Uskossa oleva ihminen on siis sellainen, jonka hengessä asuu Jumalan Pyhä Henki ja joka elää sopusoinnussa Jumalan sanan kanssa. Sellainen on tullut uskoon eli uudestisyntynyt Pyhästä Hengestä. Tämä on kokonaan eri asia kuin jonkin uskonnon valitseminen tai pelkästään uskomaan alkaminen. Joh.1:12. Jeesuksen olemassaoloon uskominen on vasta ensimmäinen edellytys uskoon tulemiselle. Uskoontulo edellyttää omakohtaista Jeesuksen vastaan ottamista. 2 Kor.6:1.
Uskoon
tuleminen eli uudestisyntyminen tapahtuu Sinun kohdallasi siten,
että otat vastaan Jeesuksen syntiesi sovittajaksi ja elämäsi Herraksi. Näin
tulet sisälle Jumalan rakkauteen! –
Sinä
voit sydämesi silmin katsoa kahden vuosituhannen taakse, ruoskittuun,
vertavuotavaan, pahoinpideltyyn ja ristiinnaulittuun Jeesukseen ja pyytää
Häneltä ääneen rukoillen näin:
> Jeesus! Anna anteeksi syntini! Kadun
syntielämääni ja teen siitä nyt parannuksen. Otan vastaan pelastuksen! Annan
Sinulle kaikkeni, henkeni, sieluni ja ruumiini, koko elämäni!
Tahdon
viipymättä ottaa kasteen Sinun Nimeesi, Jeesus, Herrani ja Vapahtajani! Aamen.
< Mk.16:16; Apt.2:38,41.
Raamattu
lupaa Sinulle:
”Nyt, kun olette synnistä vapautetut ja Jumalan palvelijoiksi tulleet, on
teidän hedelmänne pyhitys, ja sen loppu on iankaikkinen elämä” (Room. 6:22).
Ihmiskunta
jakaantuu kahteen eri ryhmään: Uskossa olevat eli armahdetut, jotka ovat
menossa Taivaaseen; ja uskosta osattomat eli synnin tilassa olevat, jotka
menevät kadotukseen. ”Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei
usko, se tuomitaan kadotukseen!” Markus 16:16.
Uskossa
olevat ihmiset ovat Jumalan seurakunta. Uskosta osattomat eivät kuulu Jumalan
seurakuntaan, vaikka kuuluisivatkin jäseninä ihmisten perustamiin kirkkoihin.
Hengellisiä
tilaisuuksia Sinua varten:
sunnuntaisin
klo 16.00 Jumalan seurakunnan pääkokous
keskiviikkoisin
klo 14.00 – 18.00 keskusteluiltapäivä / avoimet ovet.
Seurakuntatila, Läntinen Pitkäkatu 33, 20100 Turku
Internetsivut: www.Jeesus-on-Herra.com
E-mail: Seurakunta@Jeesus-on-Herra.com
PS.
Voit myös kirjoittaa osoitteeseemme.